Suurliikemies Bernard Tapien korruptioepäilyt etenivät viralliseen tutkintaan Ranskassa

Alustavien syytteiden mukaan Tapieta epäillään järjestäytyneestä petoksesta. Tutkijat selvittävät, vaikuttivatko Tapien suhteet tuolloisen presidentin Nicolas Sarkozyn sisäpiiriin siihen, että hän sai valtiolta 400 miljoonan euron korvauksen.

Ulkomaat

Ranskassa syyttäjä on päättänyt aloittaa virallisen tutkinnan suurliikemies Bernard Tapieta vastaan jutussa, joka koskee hänen valtiolta saamaansa korvausta osana Credit Lyonnais -pankkia koskenutta sovitteluratkaisua.

Urheiluvarustejätti Adidasin entistä omistajaa epäillään alustavien syytteiden mukaan järjestäytyneestä petoksesta.

Tapie sai valtiolta 400 miljoonaa euroa osana vuonna 2008 solmittua sovitteluratkaisua, jossa hän lopetti pitkän oikeustaistelunsa valtio-omisteista Credit Lyonnais -pankkia vastaan. Tapie väitti, että Credit Lyonnais petti häntä tarkoituksella aliarvioimalla Adidasin hinnan yhtiön myynnin yhteydessä 1990-luvulla.

Jutun tutkijat selvittävät, vaikuttivatko sovitteluratkaisuun Tapien suhteet tuolloisen presidentin Nicolas Sarkozyn sisäpiiriin. Tapie oli Sarkozyn ystävä. Syyttäjät epäilevät, että hän sai erityiskohtelun vastineeksi tuesta Sarkozylle.

Kolmea sovittelulautakunnan jäsentä syytetään samasta rikoksesta kuin Tapieta.

Tapien asianajaja sanoo syytöksiä täysin perusteettomiksi. Hänen mukaansa sovitteluratkaisu ei ollut petoksen tai järjestäytyneen vehkeilyn tulosta.

Kaupan siunasi tuolloinen valtiovarainministeri, nykyinen kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja Christine Lagarde. Toukokuussa kerrottiin, että Lagarde välttyy syytteiltä ja häntä kuullaan erityisenä todistajana.

Virallisen tutkinnan aloittaminen tarkoittaa Ranskan lain mukaan sitä, että rikosepäilyjen tueksi on vakavia todisteita. Virallinen tutkinta johtaa usein muttei aina oikeudenkäyntiin.

Lähteet: AP, AFP, Reuters