Suviseurojen varjossa vellovat kiistat

Maanantaina päättyvät vanhoillislestadiolaisten suviseurat keräsivät Pudasjärven vanhalle lentokentälle enimmillään 74 000 ihmistä. Iloisen seuratunnelman varjossa velloo edelleen kiista liikkeen opetuksesta.

Kotimaa
suviseurat
Suviseurojen portti, taustalla seurateltta.Tapio Nykänen

Vanhoillislestadiolaisille suviseurat on monella tavalla vuoden huipentuma, jota odotetaan kuin joulua. Seuroissa keskitytään hengellisen sanoman kuulemiseen, tavataan ystäviä, kohdataan tulevia puolisoita ja nautitaan lomasta. Monen vanhoillislestadiolaisen kesä rytmittyy suviseuramatkan mukaan.

Suviseurojen iloisessa ja välittömässä tunnelmassa ei näytä olevan jälkeä siitä kiivaasta keskustelusta, jota vanhoillislestadiolaisuuden ympärillä on viime vuosina käyty. Julkisuudessa on puitu muun muassa liikkeen piirissä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia sekä erityisesti niiden käsittelyä uskonyhteisössä. Samalla on purettu 1970-luvun niin sanottujen hoitokokousten, eräänlaisten hengellisten kurinpalautusten vaikeaa perintöä.

Salmen synninpäästö kiistan kapulaksi

Pinnan alla kuitenkin tapahtuu edelleen. Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ei päässyt aikatauluongelmiensa vuoksi tuomaan seurojen avaukseen perinteistä piispan tervehdystä. Sen sijaan hän toimi omasta pyynnöstään seurojen viikkomessun liturgina lauantaina.

Liturgin tehtäviin kuuluu syntien anteeksiannon julistaminen, minkä Salmi myös teki. Vanhoillislestadiolaisen seurakuntaopin mukaan synnit voi kuitenkin julistaa pätevästi anteeksi vain liikkeen jäsen, siis vanhoillislestadiolainen, jota Salmi ei ole. SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen totesikin Kotimaa24-verkkolehdelle, että herätysliikkeen näkökulmasta piispan julistama syntien anteeksianto ei ollut pätevä. Synnit on saatava anteeksi toiselta "uskovaiselta". Lausunto käynnisti Kotimaa24:n sivuilla kommenttien tulvan, joissa sitä pidettiin sekä tahdittomana että toisaalta rehellisenä.

Synninpäästöstä käytävässä keskustelussa tiivistyy monin tavoin vanhoillislestadiolaisuuden asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensinnäkin se ilmentää liikkeen hengellistä omalakisuutta, joka herättää närää evankelis-luterilaisessa kirkossa. Vanhoillislestadiolaisten mukaan vain liikkeen oman uskonyhteisön jäsenet voivat pelastua. Kirkko on lähinnä suojakuori, jonka alla varsinainen seurakunta toimii. Piispan antama synninpäästö ei ole pätevä, ellei piispa itse kuulu pelastuviin. Liikkeen virallisen kannan takana voi toki olla väljempiä käsityksiä, vaikka liike vaaliikin yksimielisyyttään tarkasti.

Toiseksi eksklusiivisessa seurakunta- ja rippiopissa kristallisoituu vanhoillislestadiolaisuuden yleinen omaehtoisuus. Uskonyhteisö on paitsi oikean ja väärän määrittelyn lähde, myös tiivis sosiaalinen kokonaisuus, jossa keskinäiset yhteydet ja verkostot ovat tärkeitä. Suviseurakentän ruokalat, myymälät, ensiapupisteet ja suuri seurateltta symboloivat liikkeen jäsenten antautumista yhteisön työhön: suurtapahtuma on kymmenien tuhansien talkootuntien tuloksena syntynyt kokonaisuus, jonka järjestelyjä suurin osa Suomen kesätapahtumista voi vain kadehtia.

Suomen suurin kesätapahtuma?

Pudasjärven suviseuroissa teologisista kiistoista tai liikkeen kipukohdista ei kuulu puheita. Seurakenttä on täynnä juoksevia lapsiryhmiä, ringissä tupakoivia nuoria, lastenrattaita työntäviä vanhempia ja hartaana kuuntelevia vanhuksia. Kaiuttimet välittävät puheita ja Siionin lauluja ympäri seura-alueen jatkuvana ja tasaisena äänimattona. Puheet päättyvät syntien julistamiseen anteeksi - Jeesuksen nimessä ja veressä. Liikkeen kiinnittymistä aikaansa symboloi ehkä parhaiten kauneussalongiksi nimetty teltta, jossa nuoret naiset kampaavat tukkaansa suihkun jäljiltä. Meikkejä naisten kasvoissa ei vieläkään näy.

Julkisen kiistelyn alle on toisinaan jäänyt se seikka, että vanhoillislestadiolaisuus on kymmenien tuhansien ihmisten hengellinen koti ja monelle elämän kantava voima. Suviseurojen tunnelmassa on aistittavissa jotain siitä yhteisestä, jonka liikkeen jäsenet jakavat. Ehkä yhteisön merkitystä kuvastaa myös se peräänantamattomuus, jolla sen keskeisistä opetuksista kiistellään.

Suviseurojen asemaa vanhoillislestadiolaisuuden vuodenkierrossa kuvastaa tapahtuman kävijämäärä. Tämän vuoden suviseurojen vilkkain päivä oli sunnuntai, jolloin paikalla oli arviolta 74 000 ihmistä - noin kaksi kolmasosaa koko liikkeen jäsenistöstä. Tällä määrällä suviseurat on todennäköisesti Suomen suurin vuosittainen kesätapahtuma, jos kokoa mitataan yhtä aikaa paikalla olevien kävijöiden perusteella.

Kirjoittaja on väitellyt vanhoillislestadiolaisuuden poliittisuudesta.