Ukkosen pelkoa pidetään lapsellisena

Ukkosta pelkäävä saattaa sulkea ikkunat, laittaa kumikengät jalkaan tai sulkeutua autoon myräkän ajaksi. Psykologin mukaan ukkosen pelko mielletään häpeälliseksi, koska sitä pidetään lapsellisena.

Lähestyvä ukkoskuuro Porkkalassa Kirkkonummella heinäkuussa 2012. Kuva: Toni Hellinen / Yle

Pelko on alkukantainen tunnetila, jonka tarkoituksena on suojata ihmistä vaaratilanteilta. Pelko on siis ihmiselle tarpeellinen ja hyödyllinen. Liiallinen pelkääminen kuitenkin kuormittaa pelkääjää itseään, hänen perhettään ja läheisiään.

- Jos pelko vaikuttaa olennaisesti perheen toimintaan tai ilmapiiriin, kannattaisi harkita apua pelonhallintaan, toteaa Tietotaito Groupin psykologi Pirkko Hänninen.

Ukkosta pelkäävät menevät sisätiloihin, kun jyrähtelyä kuuluu. Ikkunat suljetaan ja jalkaan saatetaan vetäistä kumikengät. Osa pelkääjistä voi lukittautua autoon ukkoskuuron ajaksi. Hänninen pitää ukkosen pelkoa tarpeellisena.

- Ei kannata ottaa sellaista asennetta ettei pelkää mitään.

Lapsi oppii aikuisilta pelkäämään

Hännisen mukaan ukkospelkoa esiintyy psykoterapeutin vastaanotolla harvemmin kuin esimerkiksi hissipelkoa. Ukkosta pelkäävä saattaa kuitenkin kokea pelkonsa häpeällisenä.

- Sitä pidetään, jollakin tavalla lapsenmielisenä pelkona. Uskoisin, että he ketkä pelkäävät ukkosta todella kovasti eivät hirveästi halua puhua asiasta ulkopuoliselle, Hänninen arvioi.

Aikuiset voivat siirtää pelkonsa lapsiin. Kun lapset näkevät aikuisten pelkoreaktion ukkosella, he oppivat, että ukkosta kannattaa pelätä. Lapset kokevat tällaisissa tilanteissa, että aikuisten kyky huolehtia turvallisuudesta vähenee eikä pelkoreaktio ole säädeltävissä.

Psykologi kertoo, että hoitoon tulevan henkilön kanssa analysoidaan pelon ja turvattomuuden tunteen syntyhistoriaa.

Sitä pidetään, jollakin tavalla lapsenmielisenä pelkona.

Pirkko Hänninen

- Pitää miettiä millaisessa tilanteessa pelkääminen alkaa ja millaisia tunteita ukkosen aikaan tulee sekä millaisten ajatusten myötä pelko yltyy, Hänninen kuvailee.

Pelkäävä ihminen on pelon ja ahdistuksen tunteen vietävissä. Päässä pyörii vain pelkoa yllyttävät ajatukset ja turvattomuuden tunteet.

- Pelkoreaktion kannalta olennainen asia on, että ihminen osaa tarkastella ajatuksiaan ja tunteitaan. Silloin voi jo hallita tilannetta oman mielen sisällä ja mahdollisesti pysäyttää sen tai ainakin hiukan säädellä pelkoaan.