YK: Köyhyys vähenee, puhdasta vettä useammilla ja tautikuolemat entistä harvemmassa

Kehitys vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on kuitenkin ollut epätasaista.

Ulkomaat

Iso osa YK:n vuosituhattavoitteista on jo toteutunut ja monet vielä toteutettavissa, ilmenee tavoitteiden vuosittaisesta seurantaraportista. Vuosikymmenessä äärimmäisestä köyhyydestä kärsivien määrä on vähentynyt 700 miljoonalla ihmisellä väestönkasvusta huolimatta. YK:n mukaan näyttää siltä, että myös tavoite nälkää näkevien määrän puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä on saavutettavissa.

YK:n vuosituhattavoitteet köyhyyden puolittamisesta, puhtaan veden saatavuuden lisäämisestä ja slummeissa asuvien elinolosuhteiden parantamisesta ovat jo täyttyneet. Myös yhtä monet pojat ja tytöt aloittavat nykyisin peruskoulun. Lisäksi terveystavoitteissa on edistytty kymmenessä vuodessa huomattavasti, sillä malariaan liittyvät kuolemat ovat vähentyneet, ja tuberkuloosiin menehtyneiden määrä puolittunee 2015 mennessä. Jopa HIV-tartuntojen määrä on laskussa.

Tavoitteisiin perus- ja toisen asteen koulutuksen takaamisesta kaikille sukupuolesta riippumatta, lapsikuolleisuuden ja odottavien äitien kuolleisuuden vähentämisestä sekä tartuntatautien leviämisen pysäyttämisestä on vielä matkaa. Saavuttamatta ovat myös ympäristön kestävä kehitys ja parempi maailmanlaajuinen yhteistyö kehityskysymyksissä.

YK:n mukaan kehitys on ollut hyvää, mutta epätasaista. Kehityserot ovat suuria paitsi maiden, alueiden ja ihmisryhmien välillä myös maiden sisällä. Edelleen köyhimmät ja vähäosaisimmat ihmiset asuvat maaseuduilla.