Päiväkoti vie lähemmäksi luontoa

Vantaalla sijaitseva Siimapuiston päiväkoti opettaa kierrätystä ja kestävän kehityksen ajattelua. Ekologisuus on otettu huomioon paitsi kiinteistön suunnittelussa myös pihaleikeissä ja liikunnassa.

Kotimaa
Aistipuutarhassa satoa katsastavat ahkerat pienviljelijät Juho, Eerika ja päiväkodin varajohtaja Anniina Siponen.
Aistipuutarhassa satoa katsastavat ahkerat pienviljelijät Juho, Erika ja päiväkodin varajohtaja Anniina Siponen.Yle

Vantaalla Siimapuiston päiväkodin Aistipuutarhassa kasvaa monenlaisia vihanneksia ja kukkia. Juho, Erika ja Aino kertovat kasvattaneensa niistä monia.

- Esimerkiksi paprikaa ja tomaattia. Mä kasvatin ainakin kolme paprikaa, Juho kehuu.

- Auringonkukkia ja mansikkaa ja salaattia ja en muista enää muuta, luettelee Erika.

Vajaa vuosi sitten perustettu Siimapuiston päiväkoti pyrkii opettamaan kierrätyksen ja kestävän kehityksen asioita tuomalla ne osaksi arkea, kertoo päiväkodin johtaja Leena Lahtinen.

- Alunperin ekologisuutta suunniteltiin ainoastaan päiväkodin rakenteisiin, mutta tähän sopi hirveän hyvin myös muu ekologinen toiminta. Päiväkoti sijaitsee metsän reunassa ja antaa todella hyvät mahdollisuudet metsäretkeilyyn ja puutarhatoiminnan rakentamiseen lasten kanssa, Lahtinen kehuu.

Hyötyliikuntaa metsäretkiltä

Myös liikunta on iso osa päiväkodin toimintaa joka päivä. Erilaisissa maastoissa retkeillään ja metsässä samoillaan päivittäin pari tuntia.

- Tarkoituksena on tarjota lapsille paljon hyötyliikuntaa, koska karkea motoriikka on tärkeää oppimisvalmiuden kannalta. Pyrimme tätä kautta saamaan lasten elämään vähintään pari tuntia liikuntaa päivässä. Lapset myös työskentelevät puutarhassa oikeilla välineillä, sanoo Lahtinen.

Päiväkodissa opetetaan myös kierrättämään alusta alkaen.

- Meillä on täällä laaja, seitsemän pisteen lajittelu. Lisäksi biojätteistä saamme mullan Aistipuutarhan kasveille. Ekologisuuden lisäksi pyrimme rakentamaan sosiaalista yhteisöllisyyttä yhteisellä toiminnalla.

Yhteisöllisyydellä haetaan päiväkodissa me-henkeä ja yhdessä tekemistä sekä opetetaan pitämään huolta kaverista. Se ennaltaehkäisee Lahtisen mukaan myös kiusaamista.

- Pyrimme opettamaan tällaista koko kylä kasvattaa -ajatusta ja sitä, että yhdessä tekeminen on mukavaa. Myös kulttuuriperinnekasvatus otetaan huomioon. Juhlimme suomalaista perinnekulttuuria pitkin vuotta ja ne yhdistyvät myös tähän metsäretkeilyyn ja puutarhatoimintaan. Perjantaisin vietämme perinneleikkipäivää, Lahtinen kertoo.

Päiväkoti tukee kasvua ympäri vuoden

Lahtisen mukaan päiväkodin ajatuksena on ympäri vuoden toimia niin, että lapset saisivat tukea hyvään ja turvalliseen kasvuun.

- Nykyään perheissä on niin kiireistä, että mielestäni päiväkoti voi tukea lapsia monissa asioissa, sanoo Lahtinen.

Siimapuiston päiväkoti on auki ympäri vuoden, mikä helpottaa luontoasioiden opettamista ja hyötyäkin niistä ehditään saada.

- Lapset jotka ovat kesällä päiväkodissa ovat ansainneet myös syksyllä sadon keräämisen ja mustikkapiirakan leipomisen, Lahtinen toteaa.