1. yle.fi
  2. Uutiset

Tango tahdittaa Tanssiviikkoa Joensuussa

Humppamarkkinoista alkunsa saanutta Joensuun Tanssiiviikkoa on järjestetty vuodesta 1998. Nykyisin se on maan suurimpia tanssitapahtumia joka kerää oheistapahtumineen jopa tuhansia kävijöitä.

tanssi
Joni Pakarinen Joensuusta ja Marika Kiviranta Seinäjoelta treenaamassa Lyseon jumppasalissa
Matti Asikainen / Yle

Argentiinalainen tango tahdittaa tanssiviikkoja Joensuussa.

90-luvulta asti järjestetty tanssitapahtuma kerää aktiiviharrastajia kaupunkiin eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Viikon aikana eri koulutuksiin ja tapahtumiin lasketaan osallistuvan tuhansia kävijöitä.

Tänä vuonna erikoisteemana on tangon eri tyylit Suomessa ja maailmalla.

Joensuulainen Joni Pakarinen on viikolla hankkimassa ohjaajakoulutusta ja hakemassa tango-oppia.

- Tulin alunalkujaan ohjaajakoulutukseen ja viikolla sitten tulen argentiinalaista tangoa tanssimaan.

Parikymppinen Pakarinen tanssii kilpaa meikäläisittäin vielä uudessa lajissa.

- En tanssi perinteisestä kilpatanssia vaan West Coast Swingiä. Jack and Jill -kisassa arvotaan parit ja musiikki, se sellainen improvisaatiolaji. Se on sitten puhdasta sosiaali-seuratanssia se kilpaileminen.

Lue seuraavaksi