1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hyacinth-lehmän pokka piti kolmosia poikiessa

Kesäkuun lopulla koettiin kainuulaisella maatilalla huikea yllätys. Toista kertaa poikiva lehmä pyöräytti maailmaan kolme vasikkaa omin päin, ja sekä vasikat että emä voivat hyvin. Tilan isäntä ei usko kokevansa vastaavaa harvinaisuutta uudestaan.

Kotimaan uutiset
Vasikkakolmosille juotetaan maitoa pullosta.
Minna Heikura / Yle

Sotkamon Naapurinvaaralla Jukka Schroderuksen tilalla aamu alkoi kesäkuun viimeisenä torstaina tavanomaisesti.

Isäntä kävi navettahommissa ennen pellolle menoaan, ja vilkaisi viikon kuluttua poikivan lehmänkin karsinaan todeten, että odotus jatkuu.

Yksi vasikkakolmosista lähikuvassa sinisessä hihnassaan.
Minna Heikura / Yle

- Sain siskoltani puhelinsoiton pellolle, että lehmä olikin jo poikinut ja synnyttänyt kolme vasikkaa. Pidin sitä pilasoittona.

Schroderus lähti pellolta takaisin navettaan, ja näki saman omin silmin.

- Kolme ruskeaa, hyvänkokoista vasikkaa! Eihän sitä voinut kuvitellakaan, että kolmoset tulisi.

1/5000 poikimisesta tuottaa kolmoset

Isäntä kertoo, että kaksosvasikoita syntyy tilalla vuosittain, mutta yleensä poikimisen tuloksena on yksi vasikka. Hän sanoo, että eläinlääkärin mukaan vasikkakolmoset ovat harvinainen tapaus.

Se on vielä harvinaisempaa, että kaikki vasikat ja emälehmä jäävät kaikki henkiin.

Jukka Schroderus

- Mahdollisuus on yksi viidestätuhannesta, että lehmä poikii kolme vasikkaa kerralla. Se on vielä harvinaisempaa, että kaikki vasikat ja emälehmä jäävät kaikki henkiin.

Kolmoset tehnyt lehmä on rodultaan ayrshire, ja saanut nimensä Pokka pitää (siirryt toiseen palveluun) -tv-sarjan päähahmon mukaan.

- Hyacinth kantoi vasikat hyväkuntoisena. Aamukierrokseni aikaankin se oli niin rauhallinen, ja vasikat piilossa emän takana, että en arvannut sen vielä poikineen, isäntä muistelee.

Siskonlapset apuna - myös nimien antamisessa

Schroderus kertoo, että siskojen lapset ovat olleet apuna vasikoiden hoidossa.

- He ovat juottaneet niille maitoa, ja taluttaneet navetasta laitumelle ja takaisin. Heidän kanssaan keksimme myös nimet vasikoille.

Naapurinvaaralle syntyneet kolmosvasikat ovat pirteitä ja uteliaita.

- Pienet vasikathan ovat aina sieviä ja kesyjä, eivät ne vielä ole vinkeitään näyttäneet, Schroderus arvelee.

Lue seuraavaksi