Mitä hyötyä lääkäreiden lääkefirmoilta saamien etuuksien julkaisemisesta olisi?

Eurooppalainen lääketeollisuus suunnittelee rekisteriä, josta ihmiset voisivat tarkistaa lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat etuudet. Suomessa rekisteristä tulisi tietosuojalain vuoksi vapaaehtoinen.

Osallistu
Potilas lääkärin vastaanotolla.
Yle

Lääkeyritysten kerrotaan pitävän esimerkiksi seminaareja lääkäreille sen vuoksi, että lääkärit määräävät tilaisuuksien jälkeen potilailleen entistä enemmän sponsoreiden lääkkeitä.

Lähivuosina toimintansa aloittava rekisteri toteutetaan osassa Euroopan maista lainsäädännön turvin. Kiinnostuneet voivat tarkistaa lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat etuudet. Suomessa rekisterit on määrä sisällyttää Lääketeollisuuden eettisiin ohjeisiin. Rekisteri tulee olemaan lääkäreille vapaaehtoinen, sillä Suomen tietosuojalain mukaan ihmisen on suostuttava siihen, että hänen tietojaan kerätään rekistereihin.

Mitä hyötyä tällaisesta vapaaehtoisesta rekisteristä voisi olla?

Lääketeollisuus ry:n jäsenyrityksilleen tekemän kyselyn perusteella yritykset investoivat vuonna 2011 terveydenhuollon henkilöstön jatkokoulutukseen 15,9 miljoonaa euroa. Suomessa on noin 20 000 lääkäriä.

Muuttaisiko etuusrekisteri tilannetta jotenkin?