1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kuninkaantiestä irtosi levyllinen tarinoita

Lahtelainen Rauli Nordberg teki kolme vuotta taustatyötä ja löysi Kuninkaantieltä mielenkiintoisia ihmisiä, ajoneuvoja ja paikkoja.

Kotimaan uutiset
Rauli Nordberg
Meeri Niinistö / Yle

Kuninkaantie on Turun ja Viipurin välinen tie, mutta myös Suomen vanhin tieyhteys. Tie muodostui 1300-luvulla ja pituutta sillä on Suomen nykyisellä alueella noin 510 kilometriä.

Näille kilometreille mahtuu lahtelaisen monitoimimiehen Rauli Nordbergin mukaan tuhansia tarinoita. Näitä tarinoita Kuninkaantiestä kertoo Nordbergin uusin levy Täynnä tarinoita.

Nordberg on aiemmin tehnyt samantapaisen levyn Route 66:sta eli Amerikan Kuninkaantiestä, kuten Nordberg sitä kuvailee. Tuon levyn jälkeen Ilkka Vainio oli yhteydessä Nordbergiin.

- Ilkka sanoi, että Rauli hei, nyt kun olet saanut tehdä tämän oman kantriunelmasi, niin tee jotain, joka myy. Tee Kuninkaantiestä vastaavanlainen levy. Luulin ensin, että Ilkka heitti huulta. Nyt levy on sitten julkaistu.

Taustatyö vei hirttopaikalle

Levyn kokoaminen on vaatinut Nordbergilta paljon taustatyötä. Kuninkaantie on tullut tutuksi Suomen osalta, kun Nordberg on matkannut sen tutkimusmielessä useampaan otteeseen. Tarinoita on löytynyt sekä paikoista, ajoneuvoista että ihmisistä.

- Eräs ystäväni, Lahden orkesterin sellisti, on kävelyn harrastaja ja Kuninkaantien asiantuntija. Hän on esimerkiksi kävellyt Kuninkaantien Vaalimaalta Turkuun. Hän on kertonut minulle paljon faktoja.

Se kertoo vanhasta hirttopaikasta.

Rauli Nordberg

Levy lähtee käyntiin Täynnä on tie tarinoita-nimisellä raidalla. Kyllä se kiteyttää koko tarinan, Nordberg toteaa.

Kaikilla lauluilla on jonkinlainen todellisuuspohja, mutta taiteilija myöntää käyttäneensä taiteilijan vapauttaan. Lempikipaleen tapahtumapaikat löytyvät Turusta.

- Kerttulinmäki on minulle todella rakas kappale. Se kertoo vanhasta hirttopaikasta. Tarina löytyi Turun linnan kummitustarinoista, Nordberg kertoo.

Lue seuraavaksi