Koiramaailman halutuimmat siittiöt tulevat Yhdysvalloista

Rotukoirilla teetetään pentuja yhä useammin keinosiemennyksellä. Uroskoirien sperma kuljetetaan Suomeen ympäri maailmaa. Erikoiseläinlääkäri pitää keinosiemennystä erinomaisena asiana.

Kotimaa
Nuori bostoninterrieri.
Kolme bostoninterrieriä kuoli myrkytykseen Kotkassa. Kuvassa samanrotuinen pentu, joka ei liity tapaukseen.Ella Mikkola / Yle

Suomen kennelliiton sivuilla kerrotaan koiranjalostuksen uudesta trendistä. Kyse on koirien keinosiemennyksestä. Ilmiö on kasvattamassa tasaisesti suosiotaan Suomessa.

- Keinosiemennyksiä tapahtuu useampia viikottain. Määrä ei ole kovin suuri vielä mutta se on kasvamassa, kertoo pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Tapio Palolahti Eläinlääkäriasema Veteristä.

Palolahti pitää keinosiemennystä koirien kannalta hyvänä vaihtoehtona.

- Se on ihan erinomainen asia sen vuoksi, että tällä saadaan pienssä maassa geneettistä pohjaa laajenemaan suuresti. Kasvattajat löytävät nykyään netistä toiselta puolelta maailmaa uuden tyyppisiä koiria ja hyvin soveltuvia koiria. Näin saadaan terveämpiä rotukoiria ja sisäsiittoisuus vähenee.

Yli 80 prosentin onnistumisvarmuus

Keinosiemennyksen onnistumisprosentti on luonnollista tapaa korkeampi.

- Pakastesperma keinosiemennys tehdään aina valtavan tarkkuuden mukaan. Siinä keinosiemennyksen ajankohta määritetään päivittäin hormonaalisesti ja sperman laatu on tutkittu. Kun siemennys suoritetaan suoraan kohtuun, keinosiemennystulokset ovat parhaimmillaan yli 80 prosenttia.

Jäädytettyä koiran spermaa kuljetetaan Suomeen aina maapallon toiselta puolelta saakka.

- Yhdysvalloista ja Kanadasta spermaa tomitetaan kaikkein eniten, mutta sitä tilataan Suomeen aivan ympäri maailmaa. Myös Australiasta, Uudesta-Seelannista, Afrikasta sekä Kroatiasta toimitetaan jäädytettyä spermaa.

Vastaavasti suomalaisen rotukoiran geenit kiinnostavat maailmalla. kotimaisten koirien spermaa on pakastettuna valmiina odottamassa lähettämistä spermapankissa. Tilauksen tullessa sperma voidaan lähettää ihan mihin tahansa maailmassa.

Unelmapentueelle tulee helposti hintaa

Mikäli haluaa oman narttukoiransa pennuille kanadalaisen isän, tulee budjetin olla kunnossa.

- Sperma lähetetään pakattuna nestetyppisäiliöön, joka pitää aina palauttaa. Säiliön lähettäminen edestakaisin maksaa 500-700 euroa riippuen miltä puolelta maailmaa se lähetetään. Suomessa sperman yksi keräyskerta ja pakastaminen maksaa noin 400-500 euroa. Tästä voidaan tehdä kahdesta jopa seitsemään siemennysannosta.

- Varsinainen keinosiemennys, joka tehdään suoraan kohtuun, maksaa neljästä kuuteensataan euroa.

Koiria kuljetetaan nykyään myös Venäjältä keinosiemennettäväksi Suomeen. Venäläinen koiranomistaja tilaa spermaa esimerkiksi USA:sta ja kuljettaa koiran Suomeen, kun sen hormonitila ovat sopivalla tasolla.

- Siemennyksen tekevä eläinlääkäri ei välttämättä edes tapaa koiran omistajaa, sillä tuoja saattaa olla kuka hyvänsä. Siemennyksen jälkeen koira palaa taikaisin Venäjälle.