Turisas vaihtoi äänitysstudion vanhaan taloon

Uuden levyn tekemistä varten voi varata hienon studion kaikilla mausteilla. Tai sitten voi vuokrata ränsistyneen talon meren rannalta vuoden pimeimmäksi ajaksi. Hämeenlinnan metalliylpeys Turisas valitsi jälkimmäisen - ja puolitti levyntekoon tarvitsemansa ajan.

kulttuuri
Turisaksen Mathias Nygård esiintymässä Tuska-festivaaleilla 2011.
Turisaksen Mathias Nygård esiintymässä Tuska-festivaaleilla 2011.Tero Ylioja / Yle

Tuska-festivaalin päälavalla pauhaa tiukka metalli. Turisaksen laulaja Mathias Nygård ja kitaristi Jussi Wickström istuskelevat backstagella, mutta lavalle ei ole tällä kertaa kiire. Miehet ovat antamassa haastatteluita uudesta levystään. Samalla nähdään myös tuttuja.

- Tänne tullaan melkein joka vuosi, vaikka ei oltaisi töissä. Tämä menee vähän siinä merkeissä, että nähdään ihmisiä, jotka toimii tällä alalla, morjestellaan vähän ja otetaan pari kaljaa yhdessä. Meillä tulee uusi levy elokuun lopussa, sitä varten tämä oli hyvä mahdollisuus myös tehdä haastatteluita kasvokkain, toteaa laulaja Nygård.

- Kun olet soittamassa, niin se menee koko päivä siihen, että pitää kelata ennen keikkaa ja keikan jälkeenkin on kaikkea säätöä. Se on ihan erilaista hommaa, et voi sillä tavalla rentoutua. Tässä voi tehdä vähän haastiksia, katsella vähän bändejä ja nähdä vähän tuttuja, kun täällä on aina kaikki joka vuosi, säestää kitaristi Wickström.

Studio vaihtui talonrämään

Turisaksen levyjen äänimaailmat ovat kasvaneet levy levyltä, ja kolmas levy Stand up and Fight piti sisällään jo varsin massiivisia orkesteriosuuksia. Tällä kertaa yhtye halusi lähteä täysin toisille linjoille. Studion sijaan yhtye suuntasi Itä-Helsinkiin meren äärelle.

- Vuokrattiin lähemmäs puoleksi vuodeksi semmoinen talonrotisko hyvin mielenkiintoiselta paikalta. Se oli meren äärellä, hyvin erillään kaikesta kaupungin hälinästä. Siellä me vietettiin pimeimmät kuukaudet talvesta, toteaa Nygård

- Esimerkiksi talvella autolla sinne pääseminen oli tosi haastavaa. Se oli lähellä kaikkea mutta kuitenkin erillään kaikesta, sanoo puolestaan Wickström.

Meillä oli siellä mikit pystyssä ja kaikki valmiina, että koska tahansa voidaan tallentaa ja kaikki mitä tallennetaan voidaan jättää levylle.

Mathias Nygård

Kun äänitysmiljöö vaihtui totaalisesti, muuttui myös tallentuva materiaali yksinkertaisemmaksi.

- Ennen on tehty hyvin valmiit demot ja sitten vain menty studioon äänittään ne. Nyt se oli vaan yksi luomisprosessi. Meillä oli siellä mikit pystyssä ja kaikki valmiina, että koska tahansa voidaan tallentaa ja kaikki mitä tallennetaan voidaan jättää levylle. Se spontaanius ja hetkessä tekeminen kuuluu siellä levyllä, sanoo Nygård.

Kun aiemmin orkestraatiot kirjoitettiin nuotti nuotilta rumpufillejä myöten ja hiottiin viimeisen päälle, nyt levylle haluttiin enemmän livesoitannan makua.

- Totta kai se vaikutti se paikkakin ja muuten, että siitä tuli erilainen. No, on siellä nytkin biisejä, joissa on paljon tavaraa, että ei se ole pelkästään kolmea sointua, kitaraa ja bassoa, vaan on siellä kaikenlaista, miettii Wickström.

- Olosuhteet on nämä, se kuulostaa tältä talolta ja tältä tilalta. Haluttiin koittaa jotain muuta. Tämä oli meille helppo levy, ei mennyt kuin vuosi sen tekemiseen, kun aiemmin on mennyt kaksi, naurahtaa "Warlord" Nygård.

Omaa kahvia ja kalaan kiertueen jälkeen

Ulkomailla huippusuosittu Turisas kiertää maailmaa välillä kuukausitolkulla putkeen. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomeen ei ole buukattu yhtään keikkaa, vaan yhtye suuntaa taas pian keikoille ympäri Eurooppaa.

Mathias ei ole asunut kotikaupungissaan Hämeenlinnassa enää vuosiin, mutta kitaristi Jussi sen sijaan palaa sinne edelleen kiertueiltaan. Vaikka kaupungissa on meneillään mittavia rakennushankkeita, on se silti aina sama, vanha tuttu.

- Siellä rakennetaan jotain ostoskeskusta ja siellä kaikki puhuu, että kun ei voi autolla ajaa siitä ja siitä, mutta minun elämääni sekään ei vaikuta, koska en aja autoa. Minulle se on sitä, että tulen kotiin ja käyn kaupassa ja kaikki on ihan samaa kuin vaikka vuosi sitten, kun edellisen kerran kävin Hämeenlinnassa.

Pitkien kiertueiden jälkeen kitaristilla on yksi suunta ylitse muiden.

- Kalaan tulee mentyä siihen Vanajalle. Asun aika lähellä rantaa ja kalastusluvat on. Ja ehkä se on myös se oma kahvi, voi keittää sitä ja nauttia siitä, miettii Wickström.