Sähköratavaurio myöhästyttää pahasti liikennettä Pohjanmaan radalla

Junaliikenne myöhästelee pahasti tämän tiistai-illan aikana Pohjanmaan radalla Pännäisten eteläpuolella sattuneen sähköratavaurion takia. Liikenneviraston mukaan korjaustöiden toivotaan valmistuvan ilta yhteentoista mennessä. Junaliikenteen poikkeusjärjestelyt jatkuvat koko loppuillan.

Kotimaa

Kello viiden jälkeen ennen yöjunaliikennettä joudutaan onnettomuuspaikan ohi kuljettamaan vielä seitsemän matkustajajunan asiakkaat. Matkustajat kuljetetaan pääosin linja-autoilla Kokkolan ja Seinäjoen välillä. Liikennepäällikkö Ari Lehtimäki Liikennevirastosta arvioi, että Pohjanmaan junien matkustajat joutuvat varautumaan jopa tunnista kahteen tunnin myöhästymisiin.

- Joitakin junia sähkövetureineen yritämme vetää dieselvetureilla ohi onnettomuuspaikan. Ongelmallisia ovat illan kaksi Pendolinoa, joiden hinaaminen vaatisi raskaan ja hankalakäyttöisen vetoadapterin. Pendolinojen matkustajat saanevatkin varautua linja-autokyytiin.

Sähköratavaurio sattui kello yhden aikoihin iltapäivällä, kun Pendolino numero 45 oli lähtenyt Pännäisistä etelään. Junan kuljettaja havaitsi välähdyksen veturin katolla virroittimessa, jolloin sähkö katkesi radalta.

- Tällä hetkellä ei ole tietoa, johtuiko häiriö radan sähkölaitteista vai veturiin tulleesta häiriöstä, liikennepäällikkö Ari Lehtimäki totesi kello viiden jälkeen.

Liikenneviraston mukaan sähköratavaurion korjaustyöt jatkuvat edelleen Pännäisissä kello seitsemän aikaan tiistai-iltana. Tämä tarkoittaa, että junaliikenteen poikkeusjärjestelyt Pohjanmaan radalla jatkuvat koko loppuillan. Liikennevirastosta arvioidaan, että vika saataisiin korjattua ilta yhdentoista aikaan.