Viimeiset veret talteen tutuissa tiloissa Kokkolassa

Kokkolan SPR:n kesäkuussa lakkautetulla veripalvelutoimistolla voi käydä heinäkuun aikana luovuttamassa verta vielä neljänä päivänä. Heinäkuun jälkeen toimiston toiminta lakkaa lopullisesti. Veripalvelun liikkuva kalusto otetaan käyttöön syyskuussa.

terveys
Kuvassa verenluovutustilanne
Johanna Latvala

Kokkolan SPR:n toimisto suljettiin kesäkuussa nopealla tahdilla, sillä veripalvelun toiminta siirretään liikkuvan kaluston hoidettavaksi.

Ensimmäinen päivä uudella järjestelyllä sujui hyvin, sillä ihmisiä jonotti ovella jo ennen verenluovutuspisteen avaamista.

- Toivomme saavamme yhtä paljon asiakkaita, kuin kiinteän toimipisteen aikana,SPR:n Veripalvelun Pohjanmaan alueen esimies Pekka Kukko sanoo.

Liikkuvassa veripalvelussa käy kerralla 80-100 luovuttajaa, kun toimistolla saman verran väkeä käy viikossa.

Pekka Kukko, SPR:n veripalvelun Pohjanmaan alueen esimies

- Uskon ihmisten löytävän liikkuvan veripalvelun. Tämä käytäntö on käytössä monella paikkakunnalla ja luovutetusta verestä saadaan 40 prosenttia liikkuvan veripalvelun kautta.

Liikkuvan veripalvelun kalustoon kuuluu pieni bussi ja peräkärry, johon lastataan muun muassa luovutuspedit ja pöydät.

- Toiminta on aivan samanlaista kuin toimistollakin, paikka vain vaihtuu. Oikeastaan ainut ero on se, että liikkuvassa veripalvelussa käy kerralla noin 80-100 luovuttajaa, kun toimistolla saman verran väkeä käy viikossa.

Liikkuvan veripalvelun tilaisuuksista ilmoitetaan lehdissä sekä ilmoitetaan Kokkolan kaupungille, joka jakaa tietoa verenluovutusajoista ja -paikoista eteenpäin. Vakiluovuttajille tieto lähetetään henkilökohtaisesti.

Elokuussa Kokkolassa ei näillä näkymin ole lainkaan mahdollista luovuttaa verta ja silloin vanhan toimiston toiminta päättyy lopullisesti. Syyskuussa Liikkuvan veripalvelun kalusto on käytössä ja verta tullaan taas vastaanottamaan Kokkolaan.

Liikkuva veripalvelu pyytää boikotoijia lopettamaan

Kiinteän toimipisteen lakkauttaminen Kokkolassa aiheutti osassa verenluovuttajista harmistusta ja osa päätti boikotoida liikkuvaa veripalvelua. Kukko vetoaakin boikotoijiin ja toivoo heidän jatkavan veren luovuttamista.

- Me toivomme, etteivät vanhat verenluovuttajat boikotoisi Seinäjoen liikkuvan veripalvelun toimintaa, sillä se kohdistuu potilaaseen, joka tarvitsisi verta, Kukko selittää.

Luulisi, että jokainen voisi järjestää itselleen aikaa tätä varten.

Satu Rahkonen

Kokkolan entiselle verenluovutuspisteelle saapuneet Milka Kauppinen, Nelli Karila ja Satu Rahkonen pitävät veripalvelun uutta toimintamuotoa hyvänä.

- Verenluovutuspäiviä on edelleen aika usein, eikä verta voi edelleenkään luovuttaa kuin tietyin väliajoin. Luulisi, että jokainen voisi järjestää itselleen aikaa tätä varten, viidettä kertaa verta luovuttamassa ollut Rahkonen toteaa.

Naiset eivät ymmärrä boikottia, eikä se heidän mielestään palvele ketään.

- Siinä ei ole mitään järkeä, että sitten et vain luovuta verta ollenkaan ja potilaat jäävät ilman verta, Milka Kauppinen pohtii.

Liikkuvan veripalvelun kalusto otetaan käyttöön vasta syyskuussa, minkä vuoksi Seinäjoen veripalvelun henkilökunta vastaanottaa verenluovuttajia Kokkolan entisellä toimipisteellä heinäkuussa vielä neljänä päivänä. Elokuussa Kokkolassa ei näillä näkymin ole lainkaan mahdollista luovuttaa verta ja silloin vanhan toimiston toiminta päättyy lopullisesti.