Moottoripyörien katsastuspakko hirvittää katsastajaa – "ongelmat ovat mopoissa"

Katsastusaseman päällikön mielestä teillä liikkuu pääsääntöisesti niin hyväkuntoisia moottoripyöriä, että katsastusmiehen lamppu olisi järkevämpää suunnata ensisijaisesti mopoihin.

liikenne
Kaksi pysäköityä moottoripyörää.
Mikko Kuusisalo / Yle

Katsastusasemilla odotetaan nopeita päätöksiä suuntaan tai toiseen moottoripyörien katsastamisesta. Euroopan parlamentin jäsenet vaativat eilen illalla moottoripyörille katsastuspakkoa, joka toteutuessaan tulisi voimaan vuonna 2016. Tällä hetkellä muutoskatsastusten lisäksi moottoripyöriä katsastetaan jos kyseessä on käytetty tuontipyörä tai pyörä on kolaroitu.

Uudistuksella olisi todennäköisesti suuria vaikutuksia katsastusasemilla. Töitä tulisi ruuhkaksi asti varsinkin kesällä, jolloin kaksipyöräiset ovat liikenteessä. Tämä taasen herättäisi kysymyksen, riittävätkö työntekijät – kuopiolaisen katsastusaseman päällikön mukaan pätevistä katsastajista on pulaa nytkin.

Moottoripyörän katsastaminen edellyttää perehtyneisyyttä ja mielellään ajokokemusta, mutta kyllä tällaisia tarkastajia löytyy.

Jyrki Hautaviita

- Ongelmana on ollut, että teknikkoja ei ole enää vuosikausiin koulutettu Suomessa ja katsastusasemille suuntautuvien ihmisten määrä on vähentynyt huomattavasti, Autokatsastajat Kuopion asemapäällikkö Hese Saarela sanoo.

Lisäksi häntä epäilyttää katsastusmiehiltä vaadittava tietomäärä eri moottoripyörämalleista.

- Itse olen moottoripyöräharrastaja, mutta siitä huolimatta hirvittää – en tiedä kuin murto-osan siitä, mitä oikeasti kentällä on olemassa.

Viranomaisilta tarvitaan ohjeet hyvissä ajoin

Yksityisten Katsastustoimipaikkojen Liiton toiminnanjohtaja Jyrki Hautaviita sanoo katsastusalan olevan valmis säädökseen, mikäli se tulee voimaan. Hän sanoo, että esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa moottoripyöriä katsastetaan jo.

Kuopiolainen Hese Saarela puolestaan sanoo, että asemilla tarvittaisiin jo hyvissä ajoin ennen asetuksen voimaantuloa tieto siitä, mitkä ovat katsastusmiesten pätevyysvaatimukset: pitääkö olla moottoripyörän ajokortti, millaista ajokokemusta edellytetään ja millainen tuntemus moottoripyörän tekniikasta ja rakenteesta tarvitaan.

- Moottoripyörän katsastaminen edellyttää perehtyneisyyttä ja mielellään ajokokemusta, mutta kyllä tällaisia tarkastajia löytyy. En pysty sanomaan, löytyykö kaikilta asemilta, mutta kaikki on tähänkin asti saatu hoidettua, vastaa liiton toiminnanjohtaja Jyrki Hautaviita.

Terve järkikin sanoo, että ei kannata lähteä ajamaan, jos jarrut ovat huonossa kunnossa tai pyörälaakereissa tai ohjauksessa on klappia.

Hese Saarela

Lisäksi katsastuskonttoreissa kiinnostaa tietää, mitä asioita moottoripyörän katsastuksessa on syytä tarkastella. Hese Saarelan mielestä katsastukseen voisi kuulua ainakin valojen ja jarrujen tarkastaminen – mutta siinäkin törmätään yhteen ongelmaan.

- Asemilla ei ole tällä hetkellä sellaisia jarrudynamometrejä, joissa pystyttäisiin testaamaan moottoripyöriä. Lisäksi katsastustoimilupalain muutosprosesseissa on ollut esillä koeajoratavaatimuksesta luopuminen, niin tulee mieleen, kuinka moottoripyörän jarrut testataan, jos ei ole koeajorataa, hän luettelee.

"Siellä ne ongelmat liikkuvat"

Mikäli Euroopan parlamentin hyväksymä katsastuspakko tulee voimaan, moottoripyörät on katsastettava säännöllisesti vuodesta 2016 alkaen. Vuonna 2018 katsastuspakko ulottuisi koskemaan myös mopoja.

- Siellä ne ongelmat liikkuvat enemmän kuin isojen moottoripyörien puolella. Mopoissa on paljon puhuttuna ongelmana niiden virittäminen, Autokatsastajat Kuopion asemapäällikkö Hese Saarela kertoo.

Hän arvioi, että tien päällä liikkuvissa moottoripyörissä turvattomien ajoneuvojen osuus on häviävän pieni, muutamia prosentteja "tai allekin".

- Ei moottoripyörillä ajeta, jos ne eivät ole kunnossa. Terve järkikin sanoo, että ei kannata lähteä ajamaan, jos jarrut ovat huonossa kunnossa tai pyörälaakereissa tai ohjauksessa on klappia.