Jyväskylän Kenttäurheilijoilla menestyksekäs kesä

JKU:n urheilijoita matkaa tänä kesänä useisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Jyväskylä
Juoksurata ja rataviivoja
Raila Paavola / Yle

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden alkukesä on ollut menestyksekäs. JKU:stä on lähdössä useita urheilijoita kesän eri arvokisoihin.

Kirkkain tähti on Hanna-Maari Latvala, joka on rikkonut Moskovan MM-kisojen B-rajan kahdella matkalla. Latvala juoksi keväällä Saksassa satasen aikaan 11,36. 200 metrillä raja puolestaan rikkoontui jo hallikaudella 9.2. Växjössä, Ruotsissa ajalla 23,30.

Latvala lähtee myös Venäjän Kazaniin, missä järjestetään Universiadit eli "opiskelijoiden olympialaiset". Latvalan lisäksi Kazanissa 6.-17.7. järjestettäviin kisoihin on lähdössä moukarinheittäjä Johanna Salmela.

Heinäkuussa Tampereella järjestettäviin nuorten EM-kisoihin kisalipun pituuteen ja pikaviestiin on lunastanut Emmi Mäkinen ja Ukrainaan nuorten MM-kisoihin aitajuoksija Emma Koistinen.

Hollannissa järjestettävään nuorten Olympiafestivaaliin osallistuu puolestaan aitajuoksija Ilari Manninen.