Suomalaistutkija Puolassa: Levät kukkivat kipsivuorten ympäristössä

Vesinäytteiden ottamisesta päätettiin sen jälkeen, kun Itämeren suojelukomissio oli käsitellyt kipsisakkakasojen päästöjä. Suomessa ja Puolassa kerrotaan saaduista tuloksista samana päivänä kahden viikon kuluttua.

luonto
Lannoitetehdas Puolan Policessa.
Lannoitetehdas Puolan Policessa.Yle

Suomalaiset tutkijat ovat ottaneet vesinäytteitä Puolassa Gdanskissa ja Policessa kolmipäiväisellä matkallaan. Näytetuloksista kerrotaan myöhemmin, mutta tutkijan silmiin kipsivuorialue näytti odotusten mukaiselta.

- Kipsivuoren ympäristössä silmämääräisesti näki, että rehevää on: levät kukkivat, klorofyllipitoisuus on suuri, vanhempi tutkija Antti Räike Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Räikkeen mukaan oli odotettua, että kipsivuorten alueella sijaitsevat lammet ovat reheviä. Vedessä on todennäköisesti myös muita haitallisia aineita kuin fosforia.

- Siellä voi olla esimerkiksi raskasmetalleja. Nikkeli ja kadmium ovat tyypillisiä kipsivuorille, Räike sanoo.

Tavoitteena sama lopputulos

Suomalaiset ottivat tänään keskiviikkona viisi näytettä Oderjoesta, yhden sivukanavasta ja yhden jätevedenpuhdistamolta lähtevästä jätevedestä. Policessa kipsivuoren jätevedet päätyvät jätevedenpuhdistamolle, ennen kuin ne menevät Oderjokeen.

- Emme käyneet puhdistamolla. Olimme vain kipsivuoren alueella, Räike kuvailee.

Jätevedenpuhdistamossa käsitellään myös kunnan jätevedet. Suomalaistutkijat tekivät matkalla yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa.

Puolalaiset järjestivät näytteenottoaluksen ja he olivat mukana koko ajan.

Antti Räike

- Puolalaiset järjestivät näytteenottoaluksen ja he olivat mukana koko ajan, Räike kertoo.

Nyt suomalaiset ovat matkalla Saksaan Travemündeen, josta he jatkavat laivalla Suomeen. Heidän on määrä olla Suomessa perjantaiaamuna.

Myös puolalaiset ottivat näytteitä, jotka he myös analysoivat itse. Suomalaisten ottamat näytteet tutkitaan Syken laboratoriossa Helsingissä. Tarkoitus on, että tuloksia verrataan ja sen jälkeen tehdään johtopäätöksiä. Tarkoitus on päätyä puolalaisten kanssa samaan lopputulokseen.

- Mutta siitä ei voi tietää, päädymmekö johtopäätösten perusteella samaan näkemykseen kipsivuorten merkityksestä Itämeren kuormittajina, Räike valottaa.

Kahden viikon kuluttua tiedetään enemmän

Suomalaisten näytteiden laboratorioanalyysin on määrä olla valmis ensi viikolla 12. heinäkuuta. Sen jälkeen 17. heinäkuuta viranomaiset sekä Varsovassa että Helsingissä pitävät tiedotustilaisuuden.

- Paikalliset ympäristöviranomaiset olivat mukana tutkimassa, mutta tulosten käsittely tapahtuu Varsovassa, Räike tarkentaa.

Suomen ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja hänen puolalainen kollegansa Marcin Korolec sopivat näytteidenotosta, kun Itämeren suojelukomissio Helcom oli käsitellyt lannoitetehtaiden ja muiden vastaavien kipsisakkakasojen päästöjä koskevaa raporttia Helsingissä kesäkuussa.