Rahalahjoitukset WikiLeaksille virtaavat jälleen

Islanti on kumonnut sulun WikiLeaksin rahalahjoituksille.

Ulkomaat

Kansainvälisten luottokorttien kautta kulkevat rahalahjoitukset WikiLeaksille ovat jälleen mahdollisia. Islannissa korkein oikeus on kumonnut luottokortti- ja maksupalveluyhtiöiden asettaman sulun WikiLeaksille suunnatuille rahalahjoituksille.

Visa, MasterCard ja PayPal olivat katkaisseet vuonna 2010 kauttansa kulkeneet rahalahjoitukset WikiLeaksille, sen jälkeen kun paljastussivusto vuosi julkisuuteen Yhdysvaltain salaisia diplomaattilähteitä.

Islantilais-sveitsiläinen DataCell-yhtiö, joka vastaa WikiLeaksin rahalahjoitusten suorituksista, oli haastanut luottokorttiyhtiöiden islantilaisen kumppanin Valitorin oikeuteen. DataCell voitti oikeudenkäynnin, kun Islannin korkein oikeus kielsi lahjoitussulun laittomana.

Ennen sulkua DataCell-yhtiö välitti Wikileaksille päivittäin lahjoituksia noin 70 000 euron edestä. Lahjoitusvaroilla korvattiin mm. serveri- ja palkkakuluja. DataCellin mukaan WikiLeaks on menettänyt laittoman sulun takia jopa 56 miljoonaa euroa.

Lähteet: Reuters