1. yle.fi
  2. Uutiset

Kummola Urheilulehden väitteestä: Ei pienintäkään perää

Urheilulehden mukaan Helsinki-areenan lisäksi venäläisomistukseen olisi siirtymässä myös Vierumäen urheiluopisto.

urheilu
Kalervo Kummola
Aleksi Tuomola / Lehtikuva

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola torppaa Urheilulehden (siirryt toiseen palveluun) väitteen siitä, että Vierumäen urheiluopiston siirtymisestä venäläisomistukseen neuvotellaan. Urheilulehden mukaan neuvotteluja käydään Kummolan johdolla.

- Pienintäkään perää jutussa ei ole. Emme ole myymässä mitään, päinvastoin olemme laajentamassa, Kummola sanoo Yle Uutisille.

Urheilulehti kirjoittaa, että ostajat olisivat "samaa leiriä" kuin Helsinki-areenan ostajat. Kummola ei osaa sanoa, mistä tiedot ovat peräisin, ja hän väläyttää jopa Urheilulehden haastamista oikeuteen uutisen vuoksi.

Myös Jääkiekkosäätiön puheenjohtaja Kai Hietarinta on uutisesta ihmeissään.

- On valitettavaa, että tällaisia huhuja laitetaan liikkeelle. Meillä on täysin päinvastaiset suunnitelmat Vierumäen suhteen, toimintaa kehitetään edelleen täysin kotimaisin voimin, Hietarinta sanoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Lue seuraavaksi