Teollisuusneuvokselle ehdollista vankeutta rattijuopumuksesta

Porilainen Sampo-Rosenlew-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Prihti on tuomittu 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin törkeästä rattijuopumuksesta.

Teollisuusneuvos
Prihti
Teollisuusneuvos Timo Prihti.Mari Itkonen / Yle

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut teollisuusneuvos Timo Prihtin 60 päivän vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta. Tuomio on ehdollinen.

Lisäksi Prihti saa 30 päiväsakkoa. Teollisuusneuvoksen tuloilla sakkoja kertyy maksettavaksi 20 310 euroa.

Prihdille määrätään myös ajokielto. Kahdeksan kuukauden kielto on ehdollinen, mutta sen aikana Prihti on ajo-oikeuden valvonnassa. Ajo-oikeutta valvotaan käytännössä alkolukolla. Prihti oli itse hakeutunut ajo-oikeuden valvontaan jo maaliskuussa.

Teollisuusneuvos Timo Prihti on puimurikoneita valmistavan Sampo-Rosenlew-yhtiön entinen toimitusjohtaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja.

Prihti valittiin Porin kaupunginvaltuustoon syksyn 2012 vaaleissa kokoomuksen riveistä, mutta hän luopui valtuustopaikastaan ja muista luottamustehtävistään jäätyään kiinni rattijuopumuksesta Porin Ahlaisissa. Vuoden alussa Prihti kärsi aivoinfarktin.