1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pronssikautisen nuolenkärjen löytänyt Fanni: "Minusta tulee arkeologi"

Tarkkaavainen 6-vuotias Fanni Seppälä löysi kotipihaltaan Nakkilan Viikkalasta harvinaisen nuolenkärjen. Maassa törröttänyt pieni kärki kiinnitti kivistä kiinnostuneen nuoren neidin huomion ja Fanni poimi esineen talteen. Myöhemmin kivi paljastui harvinaiseksi pronssikautiseksi nuolenkärjeksi.

Kuva: Karri Laihonen / Yle

Fanni ja Eevi Seppälä potkulautailivat omalla kotipihallaan juhannusviikon keskiviikkona. Kesken ajamisen sisarista nuorempi, Fanni, kiinnitti huomionsa pienen pieneen tiestä törröttävään kiveen.

- Minä tulin Eevin perässä ja huomasin maassa erikoisen kiven. Tiessä oli pieni kärki pystyssä, Fanni Seppälä kuvailee erikoisen kiven löytämistä.

Joka vuosi routiva pihatie oli nostanut esineen kärjen esiin. Fanni ja Eevi päättivät lähteä näyttämään löydöstä äidilleen.

- Katsoin heti, että nyt on jostain erikoisemmasta kivestä kyse, sanoo perheen äiti Virpi Seppälä.

Asiaa tutkittiin kiiveten sukupuuta ylöspäin. Seuraavana taidokkaasti hammastettua, kolmen senttimetrin kokoista, nuolenpäätä ihmetteli Fannin isoisä Matti Seppälä.

- Pappa arveli, että kyseessä olisi pronssikautinen löytö. Sen jälkeen toimitimme nuolenkärjen Satakunnan museoon, kertoo Virpi Seppälä.

Vastaavia nuolenkärkiä löytynyt Satakunnasta vain kymmenkunta

Satakunnan museosta arvioitiin, että nuolenkärki voidaan muotonsa perusteella ajoittaa pronssikauteen (500-1500 e.e.a). Nuolenkärki on tehty piikivestä ja vastaavia on Satakunnasta löytynyt vain kymmenkunta. Perheen äiti epäilee, että monella muulla lapsella olisi arvokas huomio jäänyt tekemättä.

- Olemme tosi ylpeitä tästä löydöstä. Kannustamme lapsia olemaan kiinnostuneita luonnosta ja ympäristöstä, iloitsee Virpi Seppälä.

Sekä Fanni että hänen isosiskonsa Eevi keräilevät erilaisia kiviä. Siskosten kokoelmista löytyy monenlaista maa-ainesta. Pienen miettimisen jälkeen Fanni toteaa jämäkästi, mikä hänestä tulee isona:

- MInusta tulee arkeologi.