Katolinen kirkko vahvisti kantaansa avioliittoon

82-sivuisen kiertokirjeen kirjoittamiseen ovat osallistuneet nykyinen paavi Franciscus I:n ja hänen edeltäjänsä Benedictus XVI.

Ulkomaat

Katolinen kirkko on jälleen ottanut kantaa kiisteltyyn kysymykseen, eli avioliittoon. Katolisen kirkon kanta on edelleen, että avioliiton pitäisi tulevaisuudessakin säilyttää naisen ja miehen välisenä liittona.

Kanta käy ilmi paavin tehtävistä väistyneen Benedictus XVI:n ja paavi Franciscus I:n yhdessä kirjoittamasta kiertokirjeestä.

- Avioliitto syntyy miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, jumalan rakkauden ilmentymänä, ja sukupuolten erilaisuuden hyväksymisestä, tekstissä sanotaan.

82-sivuinen ensyklika, eli paavin teologisia aiheita käsittelevä kiertokierje, on syntynyt kahden kirjoittajan voimin: Benedictus XVI aloitti kiertokirjeen kirjoittamisen ollessaan paavina. Fransciscus I:n on täydentänyt ja päättänyt kirjeen.

Kiertokirje korostaa, että katolinen usko ei ole ristiriidassa nykymaailman kanssa. Lisäski kirje korostaa katolisen kirkon ja tiedemiesten, muiden uskontojen ja pakanoiden keskinäisen vuoropuhelun merkitystä.

Ensyklikat ovat merkittäviä kiertokirjeitä, sillä niiden avulla paavi viestii roomalais-katolisen kirkon papeille ajatuksiaan ja näkemyksiään erinäisistä uskonkysymyksistä.

Osa ensyklikoista on jäänyt historiaan katolisen kirkon merkkipaaluina. Esimerkiksi vuonna 1891 paavi Leo XII julkaisi Rerum Novarum -kirjeen, jonka jälkeen kirkko ryhtyi toimimaan sosiaalisissa kysymyksissä, kuten parantamaan työväenluokan elinoloja, vuonna 1937 Pius XI julkaisi Mit brennender Sorge -kirjeen, joka tuomitsi natsien rasismin. Vuonna 1995 Johannes Paavali II puolestaan julkaisi Evangelium Vitae -kirjeen, jossa hän vastusti lakeja, jtoka sallivat eutanasian ja abortin.

Lähteet: AFP, AP