Ruotsista löytyi uusi lohiloinen - vientikielto pohdinnassa

Suomessa ei ole todettu vastaavaa viljellyssä kirjolohessa havaittua loista, kerrotaan Evirasta.

Ulkomaat
Kuolleita lohia. Veden pinnalla pieniä vaahtopäitä.
Yle

Ruotsi on toistaiseksi keskeyttänyt viljeltyjen elävien lohien viennin ulkomaille kirjolohista löytyneen uudenlaisen loisen vuoksi.

Ruotsin maatalousvirasto tiedotti torstaina, että ruotsalaisella kalanviljelylaitoksella kasvatetuissa kirjolohissa todettiin ensimmäistä kertaa Sarcocystis-heimoon kuuluvaa loista kaksi vuotta sitten. Viranomaiset eivät ole onnistuneet kitkemään loista ja nyt sen epäillään levinneen myös muualle maahan.

Viennin keskeytys koskee viljeltäväksi kuljetettavia eläviä lohia, niiden mätiä ja maitia. Syötäväksi tarkoitettavan lohen toimituksiin kauppoihin toimenpiteellä ei kuitenkaan ole vaikutusta.

Loisen esiintymiseen viittaavia oireita ei ole Suomessa raportoitu, mutta loisen esiintymistä ei voida varmuudella sulkea pois.

EU:n asiantuntijaryhmän on määrä pohtia vielä perjantaina, asetetaanko ruotsalainen viljelty kirjolohi kokonaan vientikieltoon.

Suomessa Eviran tutkija Anna Maria Eriksson-Kallio kertoo, että viranomaiset ovat tietoisia Ruotsissa tehdystä loishavainnosta. Toistaiseksi loista ei ole todettu muualla maailmassa.

- Ruotsissa havaitun kaltaisia loisen esiintymiseen viittaavia oireita ei ole Suomessa raportoitu, mutta loisen esiintymistä ei voida varmuudella sulkea pois, sanoo Eriksson-Kallio.

Loisen lajimääritys on yhä kesken, eikä sen merkityksestä kalataloudelle voi toistaiseksi sanoa mitään. Eriksson-Kallion mukaan loinen itsessään ei näyttäisi aiheuttavan kaloille kovin korkeaa kuolleisuutta.

Eviran tietojen mukaan Ruotsissa pidetään epätodennäköisenä, että kyse olisi ihmiseen tarttuvasta loisesta. Toistaiseksi Suomen viranomaiset tyytyvät seuraamaan viljeltyjen kalojen tuontia ja tautitilannetta.