1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tallinnan bordellitutkimuksissa pidätettiin taksinkuljettajia

Taksinkuljettajilla vaikuttaa olleen sopimus, jonka mukaan heille maksettiin etenkin ulkomaisten asiakkaiden hankkimisesta bordellille. Tutkimukset johtivat bordellin sulkemiseen viime kuussa.

Tallinnassa ja sitä ympäröivässä Harjun maakunnassa on pidätetty viime päivinä 18 taksinkuljettajaa epäiltynä sekaantumisesta paritukseen. Viranomaisten mukaan pidätettyjen määrä voi vielä kasvaa.

Viron tiedotusvälineet kertovat, että pidätykset ovat osa helmikuussa alkanutta rikostutkintaa, joka viime kuussa johti Tallinnan Piritassa sijainneen bordellin sulkemiseen.

Bordellin sulkemisen yhteydessä pidätetyt neljä ihmistä ovat yhä sellissä. Taksinkuljettajat sen sijaan pidätettiin toistaiseksi vain kuulusteltaviksi. Heidän vangitsemisensa ei ole tarpeen, viranomaiset sanovat. 

Taksinkuljettajilla vaikuttaa olleen sopimus, jonka mukaan heille maksettiin etenkin ulkomaisten asiakkaiden hankkimisesta bordellille. Tutkimuksia johtavan Ardo Rannen mukaan rikoksia epäillään pitkäaikaisiksi ja järjestäytyneiksi. Taksinkuljettajat näyttävät saaneen varsin ison osan prostituoitujen ansioista, Ranne sanoo.

Jos epäilykset katsotaan oikeudessa tosiksi, rangaistuksena voi olla jopa useiden vuosien vankeus. Prostituutio ei ole Virossa rikollista, mutta parittaminen on.

Taksinkuljettajien liitto kummastelee

Viron taksinkuljettajien liiton johtaja Lembit Poolak on pidätyksistä kummissaan. Hänen mukaansa miltei kaikki taksinkuljettajat ovat epäilemättä vieneet asiakkaita bordelleihin, mutta tuskin kukaan on tajunnut sitä rikokseksi.

– En tiedä, mistä pidätettyjä tarkalleen epäillään, mutta 90–95 prosenttia kuljettajista on käynyt työaikanaan viemässä asiakkaita sellaiseen paikkaan. Varmasti myös minä itse, Poolak sanoi Viron yleisradioyhtiön ERR:n haastattelussa.