Pet Shop Boys jaksaa painaa: "Olemme liian nuoria eläkkeelle" - katso haastattelu

Ruisrockin sunnuntai-illan esiintymiseen lupaillaan duon alkuajat mieleen palauttavan tanssipopin kyljessä paljon sähköistä tunnelmaa: multimediaa, videota, valoja, lasereita ja välkettä.

viihde
Pet Shop Boys lavalla Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013.
Yli viisikymppiset muusikot julkaisevat duon 12. studioalbumin reilun viikon kuluttua.

Maailman menestynein popduo Pet Shop Boys esiintyy tänään Turun Ruisrockissa. Brittikaksikko on uudessa iskussa. Esimerkiksi heidän viimeaikaiset keikkansa ovat saaneet erittäin hyviä arvioita.

Pet Shop Boysin ensimmäisen hitin West End Girlsin nauhoittamisesta on kulunut jo miltei 30 vuotta, ja Neil Tennant kertoo nauttivansa edelleen hitin esittämisestä.

- Me emme katso menneisyyteen. Emme katso tulevaisuuteenkaan. Haluamme elää tässä hetkessä tai katsoa korkeintaan puoli vuotta eteenpäin. Mutta se on hienoa, että siitä on 30 vuotta, Tennant kertoo.

Sittemmin hittejä on syntynyt kymmeniä ja albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.

Pet Shop Boys esiintyi Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013.
Pet Shop Boys esiintyi Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013. Tomi Palsa / Ruisrock

Luvassa latautunut show

Duon 12. studioalbumi Electric julkaistaan reilun viikon kuluttua. Uuden levyn kappaleet ovat tanssipoppia, joista tulee mieleen duon alkuaikojen kappaleet. Myös Ruisrockin keikasta Tennant lupaili ennakkoon sananmukaisesti "sähköistä".

- Mukana on paljon multimediaa, videota, valoja, lasereita ja välkettä, hän sanoo.

Pet Shop Boysilla on menossa rikas luomiskausi, sillä edellinen albumi ilmestyi vasta 10 kuukautta sitten. Chris Lowen mukaan uusinta albumia on tehty ympäri maailmaa, Berliinissä, Lontoossa ja Los Angelesissa.

- Vanhetessa tajuaa, että aikaa ei ole niin paljoa jäljellä luoda jotakin. Ei voi jäädä laakereilleen lepäämään, vaan pitää kanavoida kaikki työhön, Lowe kuvailee.

Yli viisikymppiset muusikot vaikuttavat olevan elämänsä vedossa, sillä heidän tämän vuoden konserttinsa ovat saaneet ylistäviä arvioita. Pet Shop Boys ei suunnittele eläköitymistä eikä halua myöskään ajatella, mikä on heidän perintönsä popmusiikille.

- Poliitikot puhuvat aina perinnostä. En halua ajatella sellaista. Sen saavat päättää muut tulevaisuudessa. Se on ylimielistä ajatella sellaista, Tennant lataa.

Tennant vakuuttaa, että vielä ei ole eläkkeellejäämisen aika.

- Olemme liian nuoria, hän toteaa.

Turussa Pet Shop Boys esiintyi ennen sunnuntai-illan konserttia edellisen kerran 1997.

Pet Shop Boys esiintyi Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013.
Pet Shop Boys esiintyi Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013. Tomi Palsa / Ruisrock