Suomalaisten koulutushanke Egyptissä pantiin jäihin

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Egyptin koulushanke pannaan toistaiseksi jäihin. Tällä hetkellä Kairossa työskentelevä Pasi Reinikainen toivoo, että ramadan rauhoittaa menoa.

Ulkomaat
Syrjäytetyn presidentin Muhammad Mursin kannattajat pakenevat eri suuntiin, kun väkijoukon keskelle on ammuttu savupanos ja mahdollisesti kyynelkaasua.
Mohammed Saber / EPA

Kairossa vellovat levottomuudet iskevät kapuloita Jyväskylän ammattikorkeakoulun koulutushankkeen rattaisiin. Parin viikon päästä Egyptiin piti matkustaa kuuden hengen ryhmä suomalaisia ja saksalaisia asiantuntijoita, mutta heidän lähtönsä jouduttiin perumaan.

- Konsultoimme suurlähetystöjä ja päätimme, että heinäkuun aikana emme tule lähettämään sen enempää saksalaisia kuin suomalaisiakaan asiantuntijoita paikan päälle. Tilanteen rauhattomuus on se perussyy, toteaa projektin johtaja Heikki Lyytinen.

Kairossa työskentelee tällä hetkellä yksi suomalainen asiantuntija. Levottomuudet ovat haitanneet myös hänen työskentelyään.

- Tänään en aio lähteä töihin vaan teen töitä kotoa. Sain tietää, että työpaikan läheisyydessä on ammuskeltu, useita kymmeniä ihmisiä, jyväskyläläinen Pasi Reinikainen kertoo maanantai-aamuna.

Liikkuminen Kairossa vaikeaa

Kotonaan Pasi Reinikainen kertoo olevansa turvassa. Kairo on suuri kaupunki ja levottomuudet ovat keskittyneet tietyille alueille. Vaikka suuret kauppakeskukset sulkisivat ovensa, pienemmät kaupat ovat auki normaalisti. Tavaraakin on tarjolla, sillä ihmiset eivät ole ruvenneet hamstraamaan mitään. Liikkuminen kaupungissa on kuitenkin ongelmallista.

- Oma assistenttini ei päässyt työpaikalle, koska teitä oli blokattu. Eikä hän meinannut päästä kotiinsakaan, Reinikainen kertoo.

Projektin yhteistyökumppani puolestaan joutui bussimatkalla vihaisen miesjoukkion kivityksen kohteeksi.

- Ei tänne kannata kenenkään tulla tuntien turvattomuutta. Väkivaltaisuuksien kohde saattaa helposti kääntyä länsimaalaisin ja ulkomaalaisiin, Reinikainen toteaa.

Reinikaisen perhe viettää kesälomaa Suomessa. Mies itse ei ole vielä päättänyt, palaako Suomeen.

- Mietin, että otanko aikalisää ja menen tuonne lomakohteisiin vai tulenko Suomeen lomailemaan. Tällä hetkellä jälkimmäinen vaihtoehto eli loma Suomessa näyttää todennäköisemmältä.

Ramadan rauhoittaa?

Vuoden vaihteessa alkaneen koulutusprojektin jatkoa mietitään uudelleen heinä-elokuun vaihteessa. Ensimmäinen ehto on, että tilanne rauhoittuu.

- Nythän alkaa ramadan ja se saattaa osaltaan rauhoittaa tilannetta, Pasi Reinikainen toivoo.

Tällä hetkellä tilanteen rauhoittuminen on hyvin epävarmaa. Reinikainen pelkää, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin arvio Egyptistä sisällissodan partaalla pitää paikkansa.

- Maa on jakautunut voimakkaasti kahtia. Pahinta on, että kumpikaan osapuoli ei tunnu antavan missään vaatimuksissa periksi. Ja se, että molemmat osapuolet ovat valmiita vuodattamaan verta tai antamaan henkensä aatteen puolesta, Reinikainen toteaa.