1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Merenkurkun liikenteen jatkohankkeelle EU-tukea

Eu-komissio tukee Merenkurkun liikenteen kehittämishankkeen ensimmäistä vaihetta 6,129 miljoonalla eurolla. Pohjalaiskansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri sekä Ulla-Maj Wideroos ovat tyytyväisiä päätökseen.

liikenne
Wasaline laiva Vaasan satamassa.
Anna Wikman / Yle

Merenkurkun liikenteen kehittämishankkeen ensimmäiselle vaiheelle on myönnetty EU:n tukirahaa 6,129 miljoonaa euroa.

Käytännössä tuki mahdollistaa korjausten tekemisen nykyisessä laivassa sekä uuden laivan suunnittelun, sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Jan Teir.

Kansanedustajat tyytyväisiä tukipäätökseen

Myös viime viikolla Ruotsin Visbyssä hanketta esitellyt kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos kertoo olevansa tyytyväinen komission tukipäätöksestä.

- Tärkeintä päätöksessä on, että meillä on nyt hyväksytty hanke, joka näkyy komission listalla vuosia eteenpäin. Mahdollisuudet saada jatkossa rahoitusta myös kakkosvaiheelle, eli laivan rakentamiselle, ovat nyt olemassa sanoo Wideroos.

Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri puolestaan arvioi tuen saamisen olleen yhteistyön ja aktiivisen lobbauksen tulosta. Kumpula-Natrin mukaan Suomen hallituksen tuki on ollut ilahduttavaa, mutta Ruotsin hallitusta pitää vielä vakuutella.

- Nyt hankkeen toteuttamisen rinnalla on valmisteltava vähintään yhtä huolella hankkeen seuraava osa eli varsinaisen uuden aluksen varmistaminen Vaasa-Uumaja -reitille.

Lue seuraavaksi