Anja Erämaja: Töölönlahti

Anja Erämajan Töölönlahtea voi pitää runoelmana, jossa ihmisen sisäisten kokemusten ja tuntemusten kautta kuvataan isompia asioita, koko maata ja kansakuntaa koskettavia asioita. Töölönlahti ja sen ympärillä olevat rakennukset koskettavat kaikkia suomalaisia, sellaisiakin, jotka eivät koskaan ole käyneet Helsingissä, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Anja Erämaja
Anja Erämaja: Töölönlahti
Anja Erämaja: TöölönlahtiWSOY

Kun puhutaan julkisessa keskustelussa kansallismaisemasta, tarkoitetaan sillä yleensä luonnon muovaamia kauniita ja ainutlaatuisia paikkoja. Niitä ovat esimerkiksi Kolin laelta avautuva maisema Pieliselle, Kiutaköngäs Oulankajoessa Kuusamon ja Sallan rajamailla tai Pallaksen huipulta pohjoiseen avautuva tunturiylänkö. Näihin kansallismaisemiin ei kenenkään suomalaisen mielestä saa puuttua, eikä niihin juurikaan ole kajottu.

Aivan samanlaista kansallismaisemaa ovat myös mielestäni monet rakennetut ympäristöt, jotka on rakennettu jo kauan sitten. Niihinkään ei mielestäni saisi herkästi puuttua mutta melkein surutta niitä hävitetään tai peitetään näkyvistä. Yksi tällainen kansallismaisema avautui sadoilletuhansille junalla Helsinkiin tuleville Töölönlahden läntisellä rannalla vielä muutama vuosi sitten. Kuten Heikki Annanpalo Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan totesi, tänään tuo kansallismaisema on peitetty ja edelleen peitetään junalla Helsinkiin tulevilta matkustavaisilta.

Satavuotias Kansallismuseo, kahdeksankymmentävuotias Eduskuntatalo ja edellisiä hieman nuorempi maan pääposti ei enää näy junalla matkustaville, koska niiden eteen on rakennettu lasiseinäisiä ja tasakattoisia laatikoita, joiden rakennustaiteellisesta arvosta voidaan olla montaa mieltä. Minun mielestä ne eivät tule kestämään aikaa. Meiltä syrjässä asuvilta vaaditaan kansallismaiseman säilyttämistä ja sen me olemme tehneet. Maan pääkaupungin yksi kansallismaisema suljetaan pois ihmisten silmistä, sitä mitenkään Helsingin ulkopuolella asuvilta suomalaisilta kysymättä.

Oman käsityksensä Töölönlahden kansallismaisemasta on kirjoittanut runoilija Anja Erämaja tuoreessa runokokoelmassaan nimeltään Töölönlahti. Kirjan on kustantanut WSOY. Viisikymppinen Anja Erämaja julkaisi esikoisrunokokoelmansa vuonna 2005. Töölönlahti on hänen kolmas runokokoelmansa. Näiden lisäksi hän on julkaissut kaksi lastenkirjaa. Merimaskusta kotoisin oleva Anja Erämaja asuu nykyisin Helsingissä.

Anja Erämaja on kirjailijatyön ohella myös esiintyvä taiteilija. Hän on laulanut vuodesta 1997 alkaen Laulavat kahvinkeittäjät nimisessä yhtyeessä. Hän on myös julkaissut yhdessä säveltäjä Petra Lampisen kanssa äänilevyn toisen runokokoelmansa Kuuluuko tämä teille? runoista.

Töölönlahden kansallismaisema on valokuvattu Erämajan runokokoelman kansien sisäsivuille hyvin matalalta kaislojen välistä sumuisena syksyn tai kevään päivänä. Valokuvassa näkyvät kansallismaiseman junamatkustajilta sulkevien rakennusten rakentamisessa tarvittavat rakennusnosturit.

Anja Erämajan runokokoelman aika on syksystä kevääseen. Runoilija lenkkeilee Töölönlahden kiertäviä kävelyteitä ja miettii näkemäänsä. Joissain runoissa hän kuvaa hyvinkin tarkasti ja yksityiskohtaisesti näkemiään pieniä tapahtumia. Hän myös kommentoi vähitellen valmistuvia uusia rakennuksia, eikä hänen näkemyksensä ole kovin mairitteleva. Mielestäni hän ironisoi nykyarkkitehtien näkemyksiä kuten seuraavassa lainauksessa: ” Meidän aikamme kauneus ei voi perustua 1800-luvun räystäslinjaan kuristavana pantana vaan massoittelun dynaamisuuteen; hyvät suhteet, moninaisuus ja dissonanssi, ovat meidän aikamme uusi harmonia.”

Anja Erämaja ei kuitenkaan runoissaan käperry pelkkään Töölönlahden maisemaan vaan välillä hän lenkkeillessään kokee nousevansa linnun lailla ylös ja Töölönlahti kutistuu alla lätäköksi. Tai juoksija kaivautuu maahan ja löytää ” siron luun, sirun, lautasen palan. On sitä ennenkin syöty, juotu ja naitu. Kiitetty ja kumarrettu, heittäydytty suutelemaan kengänkärkiä.”

Mutta Töölönlahdelta voi lähteä myös maailmalle, maailman merille, minne vain.

                                                ”Viisari kiertää

                                                kellotaulua, minä

                                                Töölönlahtea,

                                                Töölönlahti,

                                                Tokoinranta,

                                                tästä kun lähtisi,

                                                sillan alta, läpi

                                                Kustaanmiekan,

                                                Juutinrauman,

                                                en minä mihinkään,

                                                mutta reitti on selvä”

Anja Erämajan Töölönlahtea voi mielestäni pitää runoelmana, missä ihmisen sisäisten kokemusten ja tuntemusten kautta kuvataan isompia asioita, koko maata ja kansakuntaa koskettavia asioita. Töölönlahti ja sen ympärillä olevat rakennukset koskettavat kaikkia suomalaisia, sellaisiakin, jotka eivät koskaan ole käyneet Helsingissä. Anja Erämaja kirjoittaa monet kokoelmansa runot myös ulkoiselta muodoltaan kuvallisiksi. Lukija kokee joitakin runoja lukiessaan kuin katselisi kaislikkoa Töölönlahden pohjukassa, lähellä Kansallisoopperaa. Lukijan kannattaa katsella kokoelman runoja myös kuvina ilman tekstin varsinaista merkitystä.

Mielestäni Anja Erämajan runokokoelma Töölönlahti on hyvinkin tutustumisen arvoinen. Itselleni se oli uusi tuttavuus ja hyvä sellainen.