Mätäjoen turmelija aktiivisesti mukana joen kunnostuksessa

Mätäjoki on toipumassa toukokuisesta pilaantumisestaan. Pilaantumisen aiheuttanut maaliyhtiö Teknos on mukana joen kunnostuksessa sekä rahallisesti että materiaalisesti.

Kotimaa
kuollut taimen joessa
Jarno Virtanen / Yle

Mätäjoen kunnostusta hoitava Helsingin perhokalastajien yhditys luottaa vakaasti siihen, että joki toipuu.

Tuoreen kartoituksen perusteella Mätäjoen pohjan kasvillisuus on enimmäkseen kunnossa, kun taas joen penkoilta kasvit ovat kuolleet. Päästökohdan alapuoliset kalat kuolivat, mutta yläpuolelta on löytynyt muutamia taimenia.

- Jos tämä päästö jää viimeiseksi, silloin tulevaisuus on valoisa. Toipumiseen menee muutama vuosi, jos pohjakasviilisuus ja pohjaeläimistö toipuvat niin kuin toivotaan, sanoo Helsingin perhokalastajien johtokunnan jäsen Pekka Lindblad.

Teknoksen toimenpiteet täsmentyneet

Helsingin perhokalastajien johtokunnan jäsenen Pekka Lindbladin mukaan yhteistyö maaliyhtiö Teknoksen kanssa on sujunut positiivisessa hengessä.

Teknos ja Virtavesien hoitoyhdistys sekä Ely- ja ympäristökeskus ovat neuvotelleet toimenpiteistä, joilla jokeen saadaan palautettua muun muassa taimenet. Teknoksen työntekijän virheen takia Mätäjokeen valui toukokuussa viidestä sadasta tuhanteen litraa liuotinta, joka tappoi joen kalakannan.

Teknos on luvannut useaan otteeseen osallistuvansa kunnostukseen. Useista kuntoselvityksistä ja näytteidenotoista on sovittu, kertoo Teknoksen toimitusjohtaja Jukka Heinäinen.

- Seuraavaksi on tarkoitus poistaa kalojen nousuesteitä, jotta kalat pääsisivät nousemaan merestä jokeen.

Teknos osallistuu myös mäti-istutuksiin ja sorakkojen rakentamiseen joessa. Heinäisen mukaan näillä toimenpiteillä joki saadaan kuntoon.

- Kaikki suunnitellut toimenpiteet on käyty läpi hoitoyhdistysten kanssa. Olemme todenneet, että nämä ovat erittäin hyviä ja oikeita toimenpiteitä tilanteen saattamiseksi parempaan.

Päivitetty klo 16.20: Tekstiin korjattu puroon valuneen liuottimen määrä.