1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Perämeren kansallispuisto on sekä lähellä että kaukana

Veneettömille ihmisille merimatka Perämeren kansallispuistoon on ylipääsemätön. Toisaalta luonnontilaisesta olevat kansallispuistosta pystyy näkemään lähikaupunkien valoja ja teollisuuslaitoksia kahden valtakunnan alueelta.

Kuva: Heidi Hannukainen / Yle

Perämeren kansallispuisto on monella tavoin poikkeus Suomen vajaan neljänkymmenen kansallispuiston joukossa. Se on yksi neljästä merellä sijaitsevasta kansallispuistosta ja niistä ainoa joka on Merenkurkun pohjoispuolella. Se oli ainoa laatuaan koko Pohjanlahdella vuoteen 2011, jolloin perustettiin Selkämeren kansallispuisto Porin ja Rauman edustalle.

Perämeren kansallispuistosta pystyy näkemään kolmen suuren teollisuuslaitoksen piiput sekä kolmen kaupungin valot. Mistään osasta puistoa ei ole pitkä matka Kemiin, Tornioon tai Haaparannalle. Paikasta riippuen horisontissa voi  yleensä nähdä Outokummun Tornion terästehtaan Torniossa, Stora Enson Veitsiluodon paperitehtaan tai Metsä Groupin Kemin tuotantolaitokset.

Satamassa ruuhkaa on vain aurinkoisina päivinä.

Keijo Mild

Merellisen sijainnin vuoksi varsinkin kesällä veneettömät ihmiset moittivat kansallispuistoa vaikeasti tavoitettavaksi. Silti käyttämättömäksi alue ei jää.

- Arvion mukaan kävijöitä on noin 10 000. Kesällä 6 000 - 7 000, talvella noin 3 000, kertoo luontovalvoja Keijo Mild Metsähallituksesta.

Sauna on Sarven suosikki

Kesäkohteista suosituin on Selkä-Sarvi, josta veneilijöille löytyy suojainen satama sekä erilaisia rakennuksia, niistä monelle tärkeimpänä sauna.

- Jos merellä on ollut viikon, niin sauna on ymmärrettävästi monelle veneilijälle mieleen, sanoo Mild.

Kesällä veneilijät viipyvät kansallispuistossa huomattavasti pidempään kuin talvella. Kansallispuistossa voidaan olla viikko, joskus jopa kaksi tai kolmekin viikkoa. Lisäksi useat veneilijät suuntaavat kansallispuistoon viikonloppuisin.

- Talvella liikkeellä on lähinnä extreme-väki. He ovat enimmäkseen tulipaikoille suuntaavia päiväkävijöitä, kertoo Mild.

Kantokyvyn rajaan vielä matkaa

Talvella jäätä pitkin saapuu niin hiihto- kuin kelkkaväkeäkin.

Perämeren kansallispuiston saavutettavuutta yritetään parantaa osana suomalais-ruotsalaista  Boundless Bothnian Bay eli BBB-hanketta.

- Tavoitteena on saada järjestettyä vuoroliikenne puistoon, kertoo Keijo Mild.

- Vuodessa voi nykyisellä varustuksella tulla lisää 2 000 - 3 000  kävijää, sen jälkeen tarvitsemme Sarveen uuden sataman, laskee Mild.

- Satamassa ruuhkaa on vain aurinkoisina päivinä, muuten tilaa kyllä yleensä löytyy, lisää Mild.

Tänä kesänä Sarven satama saa uuden katetun, sisätilallisen tulipaikan. Elokuussa luonnonhoidossa painopiste on haka- ja niittymaiden aukaisussa. Luonnonhoitotöissä Metsähallituksella on ihmisten lisäksi lampaita.

Jokamiesoikeudella telttailemaan

- Lampaita on ulommaisilla saarilla Maa-Sarvessa, Selkä-Sarvessa ja Linnanklupussa sekä Tornion lähellä Pensaskarissa, Etukarissa ja Iso-Huiturissa, kertoo Mild.

Life-luonnonhoitohanke jatkuu vielä kolmisen vuotta.

Talvella liikkeellä on lähinnä extreme-väki.

Keijo Mild

Mildin mukaan huikeimmat luontoarvot löytyvät kansallispuiston rakentamattomilta saarilta. Niillä liikkujilla on normaalit jokamiesoikeudet.

- Marjastus on monelle tärkeä harrastus. Ihmiset liikkuvat paljon myös kanooteilla ja tulevat saarille telttailemaan, sanoo Mild.

Rajoituksia liikkumiselle karikoilla on lintujen pesimiskaudella eli heinäkuun loppuun asti.