Perunasato etuajassa

Perunan pääsato valmistuu aiempaa ripeämmin. Kainuussa ProAgrian arvion mukaan lämmin sää on jouduttanut kesä- ja talviperunan sadon kypsymistä viikosta puoleentoista.

luonto
Perunan varsien päällä olevassa kapassa varhaisperunoita.
Kaisu Jansson / Yle

Perunsato on valmistumassa tavallista aiemmin. Sadon lopullista määrää tai laatua on toistaiseksi vaikea arvioida.

- Kesä- ja talviperunat ovat vielä niin pieniä, että jos nyt tulisi halla, se voisi viedä koko sadon. Myös perunaruton vaikutukset ovat vielä epäselvät. Mutta ammattiviljelijöiden satoon rutto ei vaikuta, sillä he käyttävät torjunta-aineita. Rutto kiusaa erityisesti kotiviljelijöitä, ProAgria Kainuun kasvinviljelyneuvoja Matti Partanen sanoo.

Suurimmassa osassa Kainuuta alkukesän aikana on ollut perunalle sopivassa suhteessa vettä ja lämmintä. Joillakin alueilla kesäkuun alun hallayö on saattanut hidastaa perunan valmistumista.

Varhaisperunaa saatiin jo juhannuksena

Varhaisperuna sen sijaan kypsyi normaalissa aikataulussa juhannukseksi. Sotkamolaisen perunanviljelijän Hannu Huovisen mukaan varhaisperunan sato on ollut määrältään ja laadultaan hyvä.

- Viime vuoteen verrattuna meille on tulossa kolmanneksen parempi sato. Erityisesti nosto-olosuhteet ovat olleet sateista viime kesää huomattavasti paremmat, Huovinen sanoo.