Mikkelin hiippakunnan piispa: "Kirkossa tilaa erilaisille ajatuksille"

Eroakirkosta.fi -palvelun mukaan tällä viikolla Etelä-Savossa eilisiltaan mennessä oli eronnyt 53 ihmistä. Vastaavana ajankohtana vuosi sitten luku oli 10.

kirkkokunnat
Seppo Häkkinen.
Seppo Häkkinen. Jussi Vierimaa / Kirkon tiedotuskeskus

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kritisoi ihmisten perusteita kirkosta eroamiseen. Häkkinen ihmettelee sisäasiainministeri Päivi Räsäsen puheiden vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, sillä kirkollisasioista vastaavalla ministerillä ja luterilaisella kirkolla ei Häkkisen mukaan ole varsinaista suhdetta toisiinsa, vaan ministeri edustaa valtiovaltaa eikä kirkkoa.

- Esimerkiksi Vihtavuoren kriisissä kirkko oli vahvasti läsnä henkisessä huollossa. Se osoittaa miten kirkkoa tarvitaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitten seuraavana päivänä ollaan valmiita eroamaan jonkun yksittäisen puheenvuoron seurauksen, Häkkinen pohtii.

Häkkinen painottaa, että neljän miljoonan jäsenen kirkossa on tilaa eri tavalla ajatteleville.

- Eri tavalla ajatellaan niin uskon kysymyksistä kuin eettisistä kysymyksistä, jotka yleensä ovat äärimmäisen vaikeita, Häkkinen kertoo.