1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Arkeologit uskovat: Maailman vanhin kalenteri on skotlantilaisella pellolla

Muodostelmat kiinnittivät tutkijoiden huomion lentokoneesta. Asiantuntijoiden mukaan kalenteri on tuhansia vuosia vanhempi kuin Kaksoisvirranmaasta eli Mesopotamiasta tunnetut ajanlaskuvälineet.

Kaivauksissa Aberdeenshiressa Koillis-Skotlannissa on löydetty 12 kuoppaa, jotka arkeologien mukaan jäljittelevät Kuun vaiheita. Niiden avulla on seurattu kuukausia, arkeologit kertovat Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle. (siirryt toiseen palveluun)

Birminghamin yliopiston johtama tutkijaryhmä arvioi, että metsästäjä-keräilijät tekivät rakennelman noin 10 000 vuotta sitten. Warren Fieldin kuopilla tehtiin kaivauksia ensi kerran 2004. Poikkeavat muodostumat havaittiin alun perin lentokoneesta. Mesoliittinen "kalenteri" on tuhansia vuosia vanhempi kuin tähän mennessä tunnetut ajanmittauksen apuvälineet.

- Vaikuttaa siltä, että Skotlannin metsästäjä-keräilijöillä oli sekä tarve että taidot seurata ajankulkua, professori Vince Gaffney Birminghamin yliopistosta kertoo.

Vaikuttaa siltä, että Skotlannin metsästäjä-keräilijöillä oli sekä tarve että taidot seurata ajankulkua.

Vince Gaffney

Hän painottaa tämän tapahtuneen liki 5 000 vuotta ennen ensimmäisiä kalentereja, jotka tunnetaan Lähi-idästä Mesopotamian alueelta eli nyky-Irakin, Syyrian ja Turkin tienoilta.

- Vastaavat kohteet Britanniassa ja muualla Euroopassa ovat useita tuhansia vuosia nuorempia kuin Warren Fieldin kalenteri, sanoo tohtori Richard Bates tutkimuksessa mukana olevasta Skotlannin vanhimmasta yliopistosta St. Andrewsista.

Tutkimusryhmään kuuluu lisäksi tutkijoita Leicesterin ja Bradfordin yliopistoista.