Talousrikosruuhka helpottanut pohjoisessa

Talousrikosten jutturuuhka on helpottanut jonkin verran Pohjois-Suomessa. Pohjoisessa on avoinna runsaat sata talousrikosjuttua, joista entisen Oulun läänin alueella noin 70. Vielä vuosi sitten juttujen määrä oli Pohjois-Suomessa 150.

talousrikokset
Tuhansia sivuja tutkinta-aineistoa Helsingin syyttäjänvirastossa
YLE

Vaikka taistelu harmaata taloutta vastaan näyttää ikuiselta, on Oulun poliisin talousrikosyksikkö saanut tuloksiakin aikaan. Koko Pohjois-Suomen alueella saatiin viime vuonna rikosten tuomaa hyötyä perityksi takaisin noin kahden miljoonan euron arvosta. Summasta 1,4 miljoonaa euroa kertyi Lapin alueelta ja loput entisen Oulun läänin alueelta. Lapin suuri summa johtuu siitä, että tutkinnan kohteeksi sattui tapauksia, joissa oli perittävissä poikkeuksellisen paljon korvauksia.

Myös jutturuuhkaa on saatu puretuksi jonkin verran. Kun vuosi sitten avoimien talousrikosjuttujen määrä oli pohjoisessa 150, on luku nyt enää runsaat sata. Tilanne on helpottunut osittain siksi, että korkein oikeus on linjannut, että verotukseen liittyviä tapauksia voidaan ratkaista verottajan omalla hallintomenettelyllä, eikä aina tarvitse edetä rikostutkintaan asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verottaja voi itse asettaa henkilölle veronkorotuksen. Poliisi ei välttämättä saa tällaisista tapauksista edes tietoa.

Talvivaara syö paljon resursseja

Laman tuomat talousvaikeudet näkyvät jonkin verran myös talousrikosyksikössä esimerkiksi konkurssien määrässä. Pääosa tutkittavista asioista on erilaisia velallisen rikoksia, kuten kirjanpitorikoksia. Mukana on myös suurempia ympäristöön liittyviä tapauksia, kuten Talvivaaran kaivoksen talousrikosepäily. Rikosylikomisario Kari Pakanen myöntää, että Talvivaaran tutkinta vie paljon yksikön resursseja.

- Kyllä sillä merkitystä on koko yksikön kannalta, jos paristakymmenestä tutkijasta muutaman työpanos menee pitkäksi aikaa yhteen tapaukseen, luonnehtii Pakanen.

Kilpajuoksu harmaata taloutta vastaan

Talousrikosyksikkö joutuu jatkuvasti käymään kisaa harmaata taloutta vastaan. Pakanen myöntää, että tutkijat ovat kilpajuoksussa harmaan talouden kanssa aina hieman jäljessä.

Yritämme olla ajan tasalla ja haitata harmaan talouden toimintaa, vaikka rikosta ei olisi vielä tapahtunutkaan.

Kari Pakanen

- Aina tuntuu että resursseja on liian vähän ja kaikkea ei ehditä tutkia. Teemme näillä resursseilla kuitenkin parhaamme. Yritämme olla ajan tasalla ja haitata harmaan talouden toimintaa, vaikka rikosta ei olisi vielä tapahtunutkaan, vakuuttaa Pakanen.

Talousrikostutkinnan tilanne on hieman parantunut, sillä eduskunnan tahdon mukaisesti harmaan talouden tutkintaan on suunnattu lisäpanostusta. Myös Oulun poliisin talousrikosyksikköön on saatu hieman lisäresursseja.