Helsingin kaupunginjohtaja: Kerjäämiskielto järjestyssäännöllä ei lailla

Jussi Pajunen katsoo, että kerjäämisongelma koskettaa vain muutamia kaupunkeja Suomessa, joten sen kieltäminen kunnallisella järjestyssäännöllä on riittävä.

Kotimaa
Polvistunut mies kerjää kadulla.
Yle

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pitää kerjäämisen kieltämistä lailla liian järeänä toimenpiteenä asiassa, joka ei kosketa suurinta osaa Suomen kaupungeista tai kunnista.

- Kerjääminen kuin se esimerkiksi Helsingissä ilmenee, on vain muutaman kunnan asia koko Suomessa. Minkä takia lähteä tekemään lainsäädäntöä, joka ei oikeasti koske valtaosaa suomalaisia kuntia, sanoo Pajunen Ylen Päivän kasvo-ohjelmassa.

Pajunen mielestä kerjäämistä tulisi säädellä järjestyssäännöllä kuntatasolla.

- Kunnan- tai kaupunginvaltuusto päättäisi niistä pelisäännöistä, mitä yhteisessä kaupunkitilassa noudatetaan. Asia hoidettaisiin jonkinlaisen järjestyssäännön ja virhemaksukäytännön kautta.

Kaupunginjohtaja Pajunen itse esittäisi valtuustolle kerjäämisen kieltämistä Helsingissä, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Lain säätäminen ei ratkaise kerjäläisongelmaa

Pajunen toteaa kuitenkin, että kerjäämiskielto ja siitä rankaiseminen ei ratkaise ongelmaa, koska ongelman ydinsyy on romaniväestön huonot olosuhteet Romaniassa ja Bulgariassa. Pajunen katsoo, että nykyisestä juupas-eipäs-keskustelusta pitäisi päästä eteenpäin.

- Se, että eduskunta säätää tai ei säädä tätä lakia ei ratkaise ongelmaa. Nykytilanteenkaan hyväksyminenkään ei ole oikein. Silloin jätämme käyttämättä ne keinot, jotka todella auttaisivat heidän tilannettaan Romaniassa ja Bulgariassa.

Helsingin kokoomus on ajanut kerjäämisen kieltävää lakia, koska kerjäämiseen liittyy ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisin tuoreen tilannearvion mukaan kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset.

Sisäministeri Päivi Räsänen ( kd. ) on eri mieltä poliisin kanssa ja katsoo, että kytköksiä ihmiskauppaan on. Räsänen kertoi Yle Uutisille, että nykyisessä hallitusohjelmassa on kuitenkin sovittu, ettei kerjäämistä kielletä tällä hallituskaudella.