1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolalaisravuri mukaan kuninkuuskilpaan

Kouvolalainen Vieskerin Valo valittiin mukaan Kuopion Kuninkuusraveihin. Ravikuninkaallisten titteleistä kilpailee heinäkuun viimeisenä viikonloppuna yhteensä 24 ravuria.

urheilu
Oriiden päätösmatka Kuninkuusraveissa Mikkelissä kesällä 2012.
Yle / Petri Vironen

Kouvolan Pilkanmaalla asusteleva Vieskerin Valo kilpailee suomenhevosten ravikuninkuudesta heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuopiossa. 9-vuotiaan orin omistaa kotkalainen Janita Bollström ja valmennuksesta vastaa kouvolalainen Pertti Niveri.

Vieskerin Valo osallistui Kuninkuusraveihin ensimmäistä kertaa viime kesänä, tuolloin sijoitus oli viides. Tänä vuonna ori on voittanut yhden kilpailun, sijoittunut viisi kertaa toiseksi ja ollut kolmesti kolmas.

Ravikuninkuuskilpailu koostuu kolmesta matkasta: lauantaina ravataan 2100 metrin osamatka, sunnuntaina 1609 metrin ja 3100 metrin osamatkat. Ravikuninkaaksi ja -kuningattareksi seppelöidään parhaan kokonaisajan saavuttaneet hevoset.

Lue seuraavaksi