Karjalainen: Sata vuotta täyttäneitä Suomessa enemmän kuin koskaan

Keskimääräinen elinikä on noussut 200–300 vuoden ajan. Todellinen pitkäikäisyyden kasvu on tapahtunut viimeisten 30-40 vuoden aikana.

Kotimaa

Suomessa on enemmän satavuotiaita kuin koskaan aiemmin. Sanomalehti Karjalainen kertoo, että yli satavuotiaita on nyt 709, kun vuonna 1980 heitä oli 53.

Koko maan sata vuotta täyttäneistä 618 on naisia ja vain 91 miehiä.

Eliniän kasvu johtuu ainakin kahdesta syystä; ihmisten sairastuvuus on laskenut ja ravinto on parantunut.

Ilmiönä eliniän nousu ei ole uusi. Keskimääräinen elinikä on noussut
200–300 vuoden ajan, sanoo professori Marja Jylhä Tampereen yliopiston
terveystieteiden yksiköstä Karjalaisen haastattelussa.

Jylhä toteaa, että todellisen pitkäikäisyyden yleistyminen eli se, että 80-vuotiaalla on edessään yhä enemmän lisävuosia, on tapahtunut 30–40 viime vuoden aikana. Tällaista ihmiskunta ei Jylhän mukaan ole ennen kokenut.