Täplärapu on yleistynyt Keski-Suomessa

Täpläravun yleistyminen uhkaa jokirapukantoja Keski-Suomessa. Täplärapu vie elintilaa täkäläiseltä jokiravulta, sillä se kestää jokirapua paremmin rapuruttoa. Kesän rapusaaliista odotetaan kuitenkin tavanomaista.

ravut
Elävä täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ennen keittämistä.
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Suurin syy täpläravun leviämiseen Keski-Suomessa on laittomat istutukset.

- Ruttovapaita täplärapukantoja on olemassa, mutta jos täplärapua istutetaan, tulee istutukset tehdä vesistöön, missä ei ole jokirapuja, painottaa kalastusbiologi Matti Havumäki Keski-Suomen kalatalouskeskuksesta.

Keski-Suomessa ei ole tänä kesänä tavattu rapuruttoa. Taudin ehkäisyssä ravustajien ja kalastajien huolellisuus on avain asemassa.

- Rapumerrat ja muut pyydykset tulee desinfioida ja puhdistaa siten, ettei rapurutto pääse vahingossakaan leviämään vesistöstä toiseen, Havumäki korostaa.

Ravustus alkaa sunnuntaina

Kesän rapusaaliista odotetaan tavanomaista. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvoi, että täplärapuja saadaan koko maassa 4 - 7 miljoonaa ja jokirapuja 1 - 2 miljoonaa. Lopullinen saalismäärä riippuu loppukesän ja syksyn säästä. Lämmin alkukesä joudutti rapujen kehitystä myös Keski-Suomessa.

- Mielenkiinnolla odotamme, miten aktiivisesti ravut käyvät pyydyksiin. Se riippuu muun muassa siitä, mihin ajankohtaan kuoren vaihto ajoittuu. Kuori on vaihtumisen jälkeen pehmeämpi, jolloin rapu ei juuri liiku. Ravut lähtevät liikkeelle vasta, kun kuori kovettuu, Matti Havumäki kertoo.

Ravustuskausi alkaa sunnuntaina puolilta päivin ja päättyy lokakuun lopussa.