Hyppää sisältöön

Salakuljettajien matkalaukuista löytyi yli 10 000 kilpikonnaa

Monia merikilpikonnia uhkaa sukupuutto elinympäristöjen tuhoutumisen ja salametsästyksen seurauksena.

Intian viranomaisten pelastamia kilpikonnia Kolkatan lentokentällä.
Salakuljettajien laukuista kömpi tuhansia uhanalaisia konnia.

Intiassa Kalkutan lentokentän viranomaiset ovat paljastaneet yrityksen salakuljettaa tuhansia merikilpikonnia. Niitä kerrotaan olleen useita eri lajeja.

Tullivirkailijat pidättivät torstaina kaksi intialaista matkustajaa, joiden epäillään olleen viemässä yli 10 000 konnaa Kiinasta Singaporeen. Elossa löydetyt kilpikonnat oli sullottu matkalaukkuihin.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee lähes kaikki merikilpikonnat uhanalaisiksi. Useat lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon merten saastumisen ja kosteikkojen kuivattamisen takia.

Lisäksi kannat kärsivät munien varastamisesta ja salametsästyksestä. Merikilpikonnia tapetaan lihan, nahan ja kilpien saamiseksi.