Tangokuninkaalliset herkistivät nuoruusmuisteloihin

Turkulaisissa vanhainkodeissa kaikui perjantaina tango. Uudet tangokuninkaalliset kiersivät vanhainkoteja. Silmä kostui niin lavalla kuin kuuntelijoidenkin parissa.

kulttuuri
Rosalie Ingman katselee tangokuninkaallisten esitystä.
Rosalie Ingman nautti tangosta Turussa.Eino Telkinen / Yle

Turussa vanhainkotikiertueella olevat tangokuninkaalliset ovat saaneet lämpimän vastaanoton. Heidi Pakarinen ja Kyösti Mäkimattila aloittivat kuuden konsertin kiertueen Mäntyrinteen vanhainkodista, jossa mukana olivat muun muassa 103-vuotias Rosalie Ingman.

- Minä rakastan tangoa, minä rakastan tangon tanssimista ja kaikella tavalla tangoa. Miltä nämä uudet tangokuninkaalliset vaikuttivat? He olivat aika nuoria, mutta viehättäviä. Minä olen ollut tangohullu tanssija ennen, kertoo Rosalie Ingman.

Minä olen ollut tangohullu tanssija ennen.

Rosalie Ingman, 103-vuotias turkulaisrouva

Ingman oli katsonut televisiosta tangokilpailun ja kertoi, että hänen suosikkinsa voitti. Myös Kerttu Lindström kuunteli hyvillä mielin musiikkiesitystä.

- Vuosien saatot tulivat esille tuossa. Tangokuninkaalliset ovat oikein hyviä. Jumala sois vaan, että se pysyisi tämmöisenä, että he jaksaisivat. Se on raskasta, raskasta, pohtii Lindström.

Tangokuninkaalliset herkistyivät ikäihmisten edessä

Tangon vieminen vanhainkoteihin on jo tuttu juttu. Vanhainkotien tangokonsertit järjestettiin kolmatta kertaa Turun kaupungin ja Seinäjoen Tangomarkkinoiden yhteistyönä. Tangokuningatar Heidi Pakarinen on ollut aiemminkin esiintymässä vastaavissa tilaisuuksissa.

- Se aina herkistää mieltä, kun tulee paikan päälle esiintymään vähän vanhemmille ihmisille. He eivät pääse varsinaisille keikoille tai konserttipaikoillekaan. On ihana tuoda tätä musiikin ilosanomaa tänne paikan päälle, pohtii Pakarinen.

On ihana tuoda tätä musiikin ilosanomaa tänne paikan päälle.

Heidi Pakarinen, tangokuningatar

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila on myös kokenut vanhainkotien esiintyjä.

- Joo, kyllä oli helppo laulaa, kun oli hyvät kuulijat. Olen vuodesta 1997 Yläneen vanhainkodissa käynyt, kertoo Mäkimattila.

Koko viikko tunteet pinnassa

Tangokuninkaalliset ovat viettäneet tiiviisti aikaa yhdessä ja ilmiselvästi viihtyvät toistensa seurassa.

Olen tehnyt tätä työtä aika kauan, mutta en osannut aavistaa, että se on näin tunteikasta.

Kyösti Mäkimattila, tangokuningas

- Tämä on ollut ihan mielenkiintoista. Olen tehnyt tätä työtä aika kauan, mutta en osannut aavistaa, että se on näin tunteikasta, pohtii Mäkimattila.

Vanhainkodeista kaksikko suuntaa perjantai-iltana ensimmäiselle tanssilavakeikalle - Turun Uittamolle.

- Kyllä tässä tunteiden kirjo on käyty aika monta kertaa läpi ja tullaan varmaan Kyöstin sielukkuuden kautta pääsemään tunnelmiin ja tunteisiin, arvioi Pakarinen.