Vuorotteluvapaa tukee jaksamista ja työllistymistä

Vuorotteluvapaajärjestelmä antaa mahdollisuuden vanhempien tai lasten hoitamiseen, tai vaikkapa matkaan maailman ympäri. Syitä ei kysellä, kunhan työhistoriaa on tarpeeksi. Yhä useampi pirkanmaalainen tarttuukin mahdollisuuteen.

vuorotteluvapaa
Vuorotteluvapaahakemuslomake.
YLE / Karoliina Kemppainen

Vähintään 10 vuotta oravanpyörässä juosseilla on mahdollisuus vetää henkeä jopa vuoden ajan vuorotteluvapaalla. Pirkanmaalla on alkuvuoden aikana jo kolmisen tuhatta henkilöä hyödyntänyt tätä mahdollisuutta.

Syitä vuorotteluvapaalle hakemiseen on yhtä monta kuin hakijoitakin sanoo Pirkanmaan TE-toimiston asiantuntija Ilkka Sarimaa.

- Yksi on sapattivapaa, työkyvyn ylläpitäminen tai palauttaminen. Hoidetaan iäkkäitä vanhempia, ollaan koulun aloittavia lapsia vastassa kotona, rakennetaan omakotitaloa, käydään Karibialla sukeltamassa, Ambomaalla lähetystyössä, vaihtoehtoja on valtava määrä.

Vapaata halutaan jaksottaa

Vuonna 2011 Pirkanmaalla vuorotteluvapaalle jäi alle 1 500 henkilöä. Tänä vuonna vuorotteluvapaan aloittavien määrä lähestyy jo kahta tuhatta. Koska vuorotteluvapaan voi jakaa jopa kolmeen jaksoon kahdelle vuodelle, on samaan aikaan vuorotteluvapaalla useampikin. Jaksottaminen on kasvussa.

Eniten vuorotteluvapaalle jäädään sosiaali- ja terveysalalta, mutta jokaiselta ammattialalta vuorotteluvapailla olevia löytyy.

Hoidetaan iäkkäitä vanhempia, ollaan koulun aloittavia lapsia vastassa kotona, rakennetaan omakotitaloa, käydään Karibialla sukeltamassa, Ambomaalla lähetystyössä, vaihtoehtoja on valtava määrä.

Ilkka Sarimaa

- Julkisella sektorilla kaiken kaikkiaan se on ehkä lisääntynyt, sanoo Sarimaa.

Pääasiassa hyvä vastaanotto

Jokaista vuorotteluvapaata kohden palkataan työtön työnhakija.

- Lainsäädännön henki on se, että ensisijaisesti pitää palkata pitkäaikaistyötön, nuori tai vastavalmistunut. Työnantaja tekee sen lopullisen päätöksen.

Työnantajaa saattaa mietityttää esimerkiksi uuden työntekijän perehdytys ja muut paperityöt, mutta suoranaista vastustusta ei Sarimaa ole kohdannut.

- Kyllä työnantajat pitävät vuorotteluvapaata hyvänä esimerkiksi jos kyseessä on työntekijä, jonka työkykyä tarvitsisi ylläpitää tai palauttaa lepäämisen aikana.

- Toisaalta on mahdollista perehdyttää uusia työntekijöitä, joita voisi tulevaisuudessakin hyödyntää.