AL: Nettiopinnoilla ja ampumiskokeilla voi pian korvata reservikoulutuspäiviä

Puolustusvoimat hakee joustavuutta. Esimerkiksi ampumistaitojaan voisi osoittaa hirviammuntakokeella.

Kotimaa

Puolustusvoimat aikoo uudistaa reserviläisten kannustinjärjestelmää. Tulevaisuudessa koulutuspäiviä voisi korvata netissä suoritettavilla opinnoilla sekä ampumistaitoa todistavilla kokeilla, kuten hirviammuntakokeella, kirjoittaa Aamulehti. Reserviläinen voisi esimerkiksi taisteluteorian nettitentin hyvällä tuloksella korvata 1 - 2 koulutusvuorokautta. Ampumistaitojen todistamiseksi riittäisi esimerkiksi hirviammuntakoe, siilä metsästyskivääri muistuttaa rynnäkkökivääriä, puolustusvoimista perustellaan.

Suunnitelmissa on tarjota reserviläiselle liikuntapaketti, jolla voi korvata koulutusvuorokausia. Pakettiin kuuluisi esimerkiksi lihaskuntoa ja kestävyyttä mittaavia testejä.

Kannustinjärjestelmän uudistuksella halutaan lisätä reserviläisten omaehtoisuutta ja tarjota heille mahdollisuus harjoitella oman kiinnostuksen mukaan. Puolustusvoimien koulutuspäällikkö eversti Hannu Hyppösen mukaan järjestelyllä haetaan myös joustavuutta ja halutaan motivoida reserviläisiä kehittämään toimintakykyään.

Reservin koulutus muodostuisi tulevaisuudessa kertausharjoitusten, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja ja omaehtoisen toiminnan ympärille.