EU laittoi Hizbollahin terrorilistalleen

Päätös syntyi EU-lähteiden mukaan yksimielisesti 28 jäsenmaan ulkoministerin kesken.

Ulkomaat
Hizbollahin kannattajat seurasivat järjestön johtaja Hassan Nasrallahin puhetta Beirutissa, Libanonissa, 14. kesäkuuta..
Hizbollahin kannattajat seurasivat järjestön johtaja Hassan Nasrallahin puhetta Beirutissa, Libanonissa, 14. kesäkuuta.Wael Hamzeh / EPA

EU on asettanut libanonilaisen Hizbollah-järjestön aseellisen siiven terrorilistalleen.

Ratkaisu on suunnanmuutos unionin aiempaan linjaan. Useat jäsenmaat ovat tähän asti vastustaneet järjestön asettamista mustalle listalle. Vastustajien joukossa on ollut EU:n diplomaattilähteiden mukaan myös Suomi.

Hizbollah on Iranin tukema shiiamuslimien järjestö, joka on pitänyt Libanonin poliittista elämää otteessaan viime vuosina.

On hyvä, että EU on päättänyt kutsua Hizbollahia siksi mitä se on.

Frans Timmermans

Vaikka EU yrittää erottaa toisistaan järjestön poliittisen ja aseellisen toiminnan, Hizbollah itse ei tee tällaista jakoa. Se määrittää itsensä puolueeksi, joka on perustettu Israelin vastaiseksi liikkeeksi.

Yhdysvallat on jo aiemmin listannut sen terrorijärjestöksi.

EU aikoo päätöksestä huolimatta jatkaa taloudellista ja poliittista yhteistyötään Libanonin kanssa.

Todisteita iskusta EU:n alueella

Järjestö on lähettänyt toistatuhatta taistelijaa Syyrian hallituksen tueksi Syyrian sisällissotaan. YK on tuominnut osallistumisen konfliktiin. Järjestöä on lisäksi syytetty muun muassa israelilaisia turisteja vastaan Bulgariassa muutama kuukausi sitten tehdystä bussi-iskusta. Hizbollah on kiistänyt väitteen.

Saksan ulkoministerin Guido Westerwellen mukaan todisteet tapauksesta puhuivat kuitenkin järjestöä vastaan. Jo niiden perusteella EU:n oli hänen mukaansa asetettava järjestö terrorijärjestöjen joukkoon.

Britannian ulkoministeri William Hague sanoi ennen ministerien kokousta, että selvä enemmistö unionin maista oli tukenut järjestön mustalistaamista. Hollannin ulkoministeri Frans Timmermans piti ratkaisua tervetulleena.

- On hyvä, että EU on päättänyt kutsua Hizbollahia siksi mitä se on: terrorijärjestö, hän sanoi.

Mustalistaus tarkoittaa, että Hizbollahin jäseniltä kielletään luottoja ja siihen yhteydessä olevien järjestöjen varoja jäädytetään. Täytäntöönpanon uskotaan kuitenkin olevan vaikeaa, koska aseellisten toimijoiden jäljittäminen voi olla monimutkaista.

Israel: "Viimein"

Israelin oikeusministeri Tsipi Livni pitää päätöstä tervetulleena.

- Viimein, vuosien pohdiskelun jälkeen, väite siitä että Hizbollah on legitiimi puolue, on oikeutetusti kaatunut, hän sanoo.

Livnin mukaan nyt koko maailmalle on selvää, että kyseessä on terrorijärjestö.

Lähteet: Reuters, AFP, AP