Puolet tahallaan sytytetyistä tulipaloista jää selvittämättä

Helsingissä sattuu vuosittain 150 ihmisen aiheuttamaa tulipaloa. Suurin osa tapauksista on lieviä – tuli sytytetään esimerkiksi roskakatokseen tai omaan kotiin.

Kotimaa
YLE Keski-Suomi

Ehkä polttaja ei ymmärrä, että tuli voi helpostikin riistäytyä käsistä.

Markku Stenberg

Vuosittain Helsingissä tapahtuu noin 150 tulipaloa, jotka on sytytetty tahallaan. Pyromaaneista voi puhua vain harvoin, sillä suurin osa tapauksista on lieviä. Tuli sytytetään yleisimmin esimerkiksi jätekatokseen tai omaan kotiin, eikä toistuvuutta ole.

Pieniä vahinkoja aiheuttavia tekijöitä on vaikea saada kiinni, sanoo rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin poliisista.

- Isoissa tapauksissa ja törkeissä vahingonteoissa aste on suurempi, mutta pienissä tapauksissa selvitysaste on noin 50 prosenttia.

Keväällä ja kesällä sattuu useammin maastopaloja, kun luonto on kuivaa. Tupakan tumpista tai nuotiosta kuiva kasvillisuus leimahtaa helposti. Poliisin on vaikea selvittää, johtuvatko maastopalot huolimattomuudesta vai tahallisuudesta.

Motiivina kosto

Tuhopolttoja Helsingissä tapahtuu vuosittain kourallinen, poliisin arvioiden mukaan alle 10 tapausta. Niiden taustalla on usein katkeruus ja kostonhimo, harvoin halu vahingoittaa toista ihmistä.

Paloturvallisuus kasvaa

Paloturvallisuus on kasvanut Suomessa vuosien saatossa. Kun vielä pari vuosikymmentä sitten Helsingissä oli toistuvasti kerrostalo- ja ullakkopaloja, nykyään palotapaukset ovat useimmiten verrattavissa ilkivaltaan. Rikoskomisario Stenberg valittelee pieniäkin paloja.

- Ehkä polttaja ei ymmärrä, että tuli voi helpostikin riistäytyä käsistä ja siitä voi syntyä suurpalo.

Turvallisuuden kannalta helpointa on ennakoida riskit. Tästä syystä rappukäytävissä tai taloyhtiön yhteisissä tiloissa ei saa säilyttää irtaimistoa, ja ovet ja roskakatokset on hyvä pitää lukittuina. Helsingin pelastuslaitoksen valvontayksikön päällikko Seppo Sihvonen muistuttaa, ettei esimerkiksi kerrostalon järjestyssääntöjä ja pelastussuunnitelmaa ole tehty turhaan.

- Järjestys luo järjestystä ja epäjärjestys epäjärjestystä.