Kitarajazzia Marzin tahtiin Korppoossa

Kireät kielet, mutta rento meininki ovat pääosassa tämän kesän Korppoo Sea Jazz -tapahtumassa. Monesta tutun kitarasankari Marzi Nymanin mukaan nimekkäitäkään soittajia ei tarvitse paljoa houkutella kesäiseen saaristoon.

Marzi Nyman ja Bosse Mellberg odottavat jazz-viikonloppua aurinkoisina.
Marzi Nyman ja Bosse Mellberg odottavat jazz-viikonloppua aurinkoisina.

Kitaristi Marzi Nyman oli otettu kutsusta tulla rakentamaan Korpo Sea Jazzin ohjelmistoa.

Mies hymähtää, että on etuoikeus päästä buukkaamaan bändejä, joista itse pitää kovasti.

Soittajien maanittelussa ei ollut suurtakaan vaivaa, sillä innokkaimmat ilmoittautuivat itse sähköpostilla.

– Korppoo nauttii soittajien keskuudessa sellaista suosiota, että kaikki haluavat olla mukana. Makea miljöö ja laadukas festari, niin monet soittajat haluavat sinne!

Yhteistyötä ja avunantoa kitaristien kesken

Viime vuosina taiteellisen johtajan tehtävä on ollut kiertävä, ja se antaa kunkin vuoden tapahtumalle oman leimansa, vaikka festivaalia ei mitenkään teemoiteta. Puheenjohtaja Bosse Mellberg sanookin, että viime vuonna Manu Dunkelin myötä saksofonistit nousivat pääosaan; tänä vuonna on kitaristien vuoro.

Mun kaalille sopii, että kun on kiinnostunut erilaisista jutuista, niin päätyy erilaisten ihmisten kanssa soittamaan erilaisiin miljöihin.

Marzi Nyman

– Näin pääsi käymään! Olen pitkään ollut sitä mieltä, että suomalaiset, varsinkin jazzkitaristit ovat maailman mielenkiintoisimpia kitaristeja. Jotain fantastista suomalaisessa kitaraperinteessä on, ja kun Suomi on pieni maa, niin tuntuu, että kaikki jakavat salaisuutensa keskenään. Kun joku löytää tai keksii jotain, se auliisti jaetaan muiden soittajien kesken, pohtii Nyman.

Jazzin päälle ymmärtämättömillekin monien kitaristien otteen saattavat olla kyllä tuttuja, joskin muista musiikkityyleistä.

– Leipä on murusina maailmalla, joten monien on helpointa soittaa myös poppia ja kamarimusiikkia välillä. Uskon, että myös tämä monialaisuus tekee hyvän soittajan.

Pelkästään kitaran varassa Korppoon jazzeilla ei toki olla. Esimerkiksi torstain pääkonsertissa päästetään irti rumpujen Tupu, Hupu ja Lupu, eli Kallion Slaaki Mika Kallio, Mikko Hassinen ja Nymanin ”Suomen kansallisrumpaliksi” ristimä Anssi Nykänen. Kitaratta pärjää myös kansainvälistä mainetta niittänyt Mopo, joka laivataan yhteysaluksilla ja taksikyydeillä piskuiselle Nötön saarelle musisoimaan.

Kitarasankari on myös työn sankari

Taiteellinen johtajuus ei todellakaan tarkoita sitä, että Marzi Nyman tyytyisi vetelemään lankoja lavan takana. Esimerkiksi pelkästään perjantaina hän itse esiintyy peräti neljässä konsertissa, ja muutenkin kitaran kaula on kourassa koko loppuviikon ajan.

– Luontevinta tällaisella festivaalilla on olla soittamassa ja nauttimassa yhteydestä yleisön ja esiintyjien välillä. Yleisön ja orkesterin rajahan on Korppoossa sillä lailla häilyvä, että se on sellaista nautinnollista yhdessäoloa. Konsertin jälkeen on todella helppoa keskustella artistien kanssa.

Marzi Nyman pääsee saaristossa mm. pitkästä aikaa samalle lavalle pianoirroittelija Iiro Rantalan kanssa. Toisenlaisia tunnelmia lienee luvassa Anna-Mari Kähärä Orchestran riveissä, ja kitara vaihtuu Korppoon kirkon urkuihin yhteisesiintymisessä Anu Komsin kanssa. Laulaakin mies lupaa jamisessioissa yön jo pimetessä.

Leimaa antava piirre Korpo Sea Jazzille ovat vaihtelevat esiintymismiljööt aina toreista ja vierasvenesatamista kirkkoihin, kartanoihin ja kapakoihin.

– Itselleni se on luontevaa, kun olen soittanut ihan salakapakoista kirkkoihin. Mun kaalille sopii, että kun on kiinnostunut erilaisista jutuista, niin päätyy erilaisten ihmisten kanssa soittamaan erilaisiin miljöihin. Tämä festarihan on mulle suorastaan räätälöity, iloitsee Marzi Nyman.