New Yorkin pormestari-ehdokas jälleen seksiskandaalin keskiössä

New Yorkin pormestariksi pyrkivä Anthony Weiner on jälleen keskellä seksiskandaalia. Viimeksi Weiner oli samanlaisissa otsikoissa vuonna 2011 ja joutui luopumaan paikastaan kongressissa.

New Yorkin pormestarinvaaleissa demokraattien ehdokkaana oleva Anthony Weiner myöntää, että hänellä on jälleen ollut sopimaton verkkosuhde. Weiner sanoo lähettäneensä paljastavia kuvia ja kirjoituksia internetissä tapaamalleen naiselle.

Nimettömänä pysyttelevä nainen sanoo, että heidän puoli vuotta kestänyt verkkosuhteensa alkoi viime vuoden kesällä, eli sen jälkeen kun Weiner joutui luopumaan paikastaan Yhdysvaltain kongressissa edellisen seksiskandaalinsa takia. Weiner puolestaan ei ole yksiselitteisesti kertonut, liittyykö uusi paljastus vuoden 2011 skandaaliin.

- Sanoin, että muita kuvia ja tekstejä voi tulla julki. Näin tapahtui tänään, Weiner sanoo kampanjatoimistonsa tiedotteessa.

Nimettömän naisen ja Weinerin väitetyt keskustelut on julkaistu paikallisen juorulehden verkkosivuilla. Nainen sanoo, että hän ja Weiner keskustelivat avoimesti muun muassa seksifantasioistaan.

Tapaus on kiusallinen Weinerille, joka edellisen kohun jälkeen lupasi hakeutua hoitoon. Ennen pormestarinvaalikampanjaansa Weiner korosti moneen otteeseen olevansa muuttunut mies.

Äänestäjät näyttivät uskovan Weineria, joka on ollut mielipidemittauksissa kärkisijoilla. Uusimman kohun alettua, Weinerin kilpailjat ovat vaatineet häntä luopumaan ehdokkuudesta. Toistaiseksi Weiner on sanonut, että hän jatkaa kampanjaansa.

Weinerin vaimo Huma Abedin on sanonut antavansa miehelleen anteeksi. Abedin on ex-ulkoministeri Hillary Clintonin pitkäaikainen neuvonantaja.