Hupisaarten kesäteatterin töhrintä riistäytynyt käsistä

Oulussa Hupisaarten kesäteatterin sotkeminen ja muu ilkivalta on pahentunut tänä kesänä. Sotkuja maalataan piiloon joka viikko. Varsinaisille teatteriesityksille on löytynyt runsaasti yleisöä.

kesäteatterit
Kulkijoita sillalla.
YLE / Tuomo Tokoi

Vartioinnista huolimatta Hupisaarten kesäteatterin näyttämöä ja rakenteita sotketaan joka viikko, lähes päivittäin, kertoo Oulun Työväen näyttämön puheenjohtaja Minna Kuusisto.

- Pari viikkoa sitten teatterin tiloihin murtauduttiin ja sieltä varastettiin muun muassa miesten roolivaatteita, kertoo Kuusisto.

Töhrinnän vuoksi kesäteatterin henkilökunta tekee joka aamu kierroksen teatterialueella ja jos töhryjä löytyy, henkilökunta maalaa ne piiloon.

- Töhrintää on tehty jo vuosia, mutta nyt se tuntuu vain pahentuneen, Kuusisto harmittelee.

Musiikkikomedia tuonut uutta yleisöä

Ylimääräisiä maalaus- ja siivouspuuhia teatteriväki on jaksanut tehdä hyvin menestyneen kesänäytelmän vuoksi.

Hupisaarten kesäteatteri on esittänyt tänä kesänä Pokka pitää -komediaa. Näytelmä kertoo yläluokkaista elämäntyyliä tavoittelevasta kotirouvasta, Hyacinth Bucketista.

Kuusiston mukaan lähes kaikki esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä.

Todella paljon on ollut ihan uutta yleisöä, nuoria miehiä ja naisia, jotka eivät ole meidän perinteistä kesäteatteriporukkaa.

Minna Kuusisto

- Vaikka sää olisi ollut mikä, niin aina on ollut täydet katsomot. Kerran on ollut 250 katsojaa ja loput näytökset on ollut 350-400. Ja katsomoon mahtuu sen 400, Kuusisto sanoo.

Tv-sarjasta tuttu päähenkilö on innottanut kesäteatterin katsomoihin uutta verta.

- Todella paljon on ollut ihan uutta yleisöä, 20-30 -vuotiaita nuoria miehiä ja naisia, jotka eivät ole meidän perinteistä kesäteatteriporukkaa. Aikaisemmina meillä on ollut vanhempaa yleisöä, Kuusisto iloitsee.

Hupisaaret paikallaan viisi vuotta

Hupisaarten kesäteatterin huonokuntoisen päärakennuksen paikalle suunnitellaan uutta ja teatteria pyöritetään nyt osin pihalle tuoduista työmaaparakeista. Kuusiston mukaan uudesta rakennuksesta on menossa arkkitehtikilpailu.

Teatteri saa toimia Oulun keskustan läheisyydessä vielä viisi vuotta.

Tämän kesän kausi päättyy tällä viikolla.