"Toinen maailmansota oli kiinteiden linnotusasemien joutsenlaulu"

Noin 1200 kilometrin mittainen Salpalinja on Suomen suurin rakennushanke. Itärajan puolustuslinja kulkee Suomenlahdelta aina Jäämerelle saakka. Mittavaa rakennelmaa voi nähdä edelleen maastossa.

tykit
Joensuun bunkkerimuseo
Salpalinjan teräsbetonikorsut sammaloituvat metsän siimeksessä. Tämä korsu on entisöity museokäyttöön. Sari Jormanainen / Yle

Salpalinjaa rakennettiin vuosina 1940 - 1941 ja vuonna 1944. Kiivainta rakentaminen oli Salpakeskuksen mukaan keväällä 1941, jolloin rakennusurakkaan osallistui enimmillään jopa 35 000 miestä ja 2 000 lottaa. Linjan linnoitteita on yli 30 kunnan alueella.

Salpalinja kulkee myös Pohjois-Karjalassa. Puolustuslinjan kaivantoja voi edelleen nähdä monissa paikoissa. Maakunnan alueella on nähtävillä myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita, muun muassa Kontiolahdella on tuon aikaisia kaivantoja.

Salpalinjan ehkä tunnetuimmat kohteet Pohjois-Karjalassa sijaitsevat Joensuun bunkkerimuseossa. Museossa pääsee tutustumaan talvisodan jälkeen rakennettuihin teräsbetonibunkkereihin.

"Aikuisen miehen kädet eivät riitä ympäri"

Salpakeskuksen tietojen mukaan Salpalinjalle rakennettiin vuoden 1944 loppuun mennessä 728 teräsbetonikorsua. Korsuista noin 170 oli konekivääri- ja majoituskorsuja, joihin mahtui 20 miestä. Tällainen korsu löytyy myös Joensuun bunkkerimuseosta. Rakennelma on hyvin vahva. Se on tehty kestämään kovaakin taistelua.

Joensuun bunkkerimuseo
Teräsbetonikorsu Joensuun bunkkerimuseossaSari Jormanainen / Yle

- Tämä on konekiväärikorsu, joka olisi toiminut sota-aikana miehistösuojana, konekiväärin ampumapaikkana ja tykistön tulenjohtaja tähystyspaikkana. Tässä on niin paksut seinät nykyisellään, että en ole vielä tavannut sellaista mobiililaitetta, jolla olisi voinut olla yhteydessä ulkomaailmaan täältä. Seinät ovat kapeimmasta kohdasta sellaiset, että aikuinen mies juuri ja juuri yltää ottamaan seinän reunoista kiinni. Tämä on rakennettu kestämään ihan tuhoamisammuntaa. Tämä kestää esim. tonnin lentopommin katolle, Joensuun bunkkerimuseon pääopas Juha Kontturi kuvailee teräsbetonikorsua.

-Tässä on vielä sellainen mielenkiintoinen seikka, että tämä teräsbetoni alkaa kovettua ja lujittua valun jälkeen. Betonin ja sementin lujittumisaika on 70 vuotta. Joten hassua kyllä, tämä on saavuttanut maksimilujuutensa vasta muutama vuosi sitten, että nyt tämä todellakin kestää, Kontturi jatkaa.

"Raikaa niin kuin tuomiopäivän pasuunat"

Vanha veteraani kertoi Joensuun bunkkerimuseon pääoppaalle Juha Kontturille pari kesää sitten elävän kuvauksen siitä, millaista oli ollut olla tulenjohtajana konekiväärikuvussa.

konekiväärikupu
Konekiväärikupu Joensuun bunkkerimuseossaSari Jormanainen / Yle

- Hän sanoi, että jos menee lattialle kyykkyyn ja siihen lasketaan yläpuolelta nosturilla raskas kirkon kello, siellä on kuin ampiainen lasin alla. Sitten siihen tulee kolmen sepän patsaan tapainen moukarimieskolmikko, joka rupeaa kaksinkäsin hakkaamaan lekalla, niin että se kello soi ja helisee ja raikaa niin kuin tuomiopäivän pasuunat. Se oli aika elävästi kerrottu omakohtainen kokemus häneltä. Me saimme ehkä jonkin kalpean aavistuksen siitä, mitä hänen elämänsä oli siinä vaiheessa ollut, Kontturi kertoo.

Modernista vanhaksi kolmessa vuodessa

Vaikka teräsbunkkerikorsut ovat edelleen vahvoja ja kestäisivät koviakin iskuja, ei niillä ole merkitystä nykypuolustuksen kanssa. Jo maailmansotien välissä aseteknologia kehittyi erittäin paljon.

Korsutykki Joensuun bunkkerimuseossa
Suomessa vuonna 1941 rakennettu korsutykkiSari Jormanainen / Yle

- Puna-armeija oli osoittanut toisen maailmansodan aikana, että ei ole sellaista staattista puolustuslinjaa, jota ei voisi läpäistä riittävän suurella tulivoimalla. Toinen maailmansota oli kiinteiden linnoitusasemien joutsenlaulu, bunkkerimuseon pääopas Juha Kontturi pohtii.

- Esimerkkinä siitä miten nopeaa asejärjestelmien kehitys oli toisen maailmansodan aikana on tämä bunkkerimuseon 45 mm korsutykki. Se oli vuonna 1941 täysin pätevä etulinjan panssaritorjuntaväline. Se olisi kyennyt läpäisemään kaikki käytössä olleet neuvostokaluston vaunut ainakin kyljestä. Kolme vuotta myöhemmin ne miehistöt, jotka joutuivat käyttämään tällaisia tykkejä, joutuivat olemaan todella varovaisia ja valitsemaan maalejaan. Se olisi ollut aivan itsemurhaa lähteä taistelukentälle silloisia raskaita panssarivaunuja haastamaan tällä aseella. Moderni ase oli muuttunut täysin vanhentuneeksi kolmessa vuodessa, Kontturi jatkaa.

"Tykit olivat suunnattu maahanlaskujen torjuntaan"

Salpalinjan pohjoisin tykkiasema rakennettiin Polvijärvelle Huhmarisvaaran laelle. Kahden tykin patterin rakennustyöt alkoivat vaaran huipulla lokakuussa 1944. Aselepo oli jo tehty, mutta sodan uhka oli yhä ilmassa.

Huhmarisvaara
Sari Jormanainen / Yle

- Täältä vaaran laelta näkyy hyvällä säällä noin 20 kilometriä, että lähes Joensuun kaupunki näkyy. Kontiolahti, Kunnasniemi ja Polvijärven saaret näkyvät oikein hyvin. Tämä on tykille hyvä paikka. Täältä on hyvä ampua. Nyky sotastrategian mukaan tämä on kuitenkin huono paikka, koska tämä on itsestään arvattavissa, Huhmarisvaaran Loma Oy:n toimitusjohtaja Kari Rantanen kertoo.

- Vihollinen oli tulossa idästä ja ajateltiin, että tämän järven yli saattaisi tapahtua mahdollinen hyökkäys, mutta se oli epätodennäköistä. Tykit olivat oikeastaan suunnattu maahanlaskujen torjuntaan eli selkokielellä se tarkoittaa sitä, että ne olisivat ampuneet Onttolan lentokenttää kohti, jolloin kenttä olisi rikottu, niin että vihollinen ei pysty käytämään sitä hyväkseen, Rantanen jatkaa.

Tykkien kantama ylsi Onttolaan

Huhmarisvaaran laella ei ole enää alkuperäisiä tykkejä. Vanhat tykkien paikat on kuitenkin edelleen nähtävissä. Toisen tykin paikalle on tuotu myös lähes samanlainen tykki muistomerkiksi.

Muistomerkki Huhmarisvaarassa
Huhmarisvaaran tykkiaseman muistomerkkiSari Jormanainen / Yle

- Vuonna 1944 Huhmarisvaaran laelle asennetut tykit olivat rannikkotykkejä, joiden kantama on normaalipuitteissa noin 15 kilometriä, mutta jos ne ampuu lievillä yläkulmilla ja vähän isommilla paukuilla, niin kyllä noilla putkilla olisi päässyt noin 18-20 kilometriä. Se matka riittää mainiosti Onttolan kentälle, Kari Rantanen kertoo.