1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kulku- ja katukauppa

Kaupustelijat käyvät yhä röyhkeämmiksi

Poliisi varoittaa ympäri maakuntaa liikkuvista kaupustelijoista. Usein ulkomaalaistaustaiset kauppiaat käyttävät aggressiivisia keinoja saadakseen tavaroita kaupaksi. Kaikista sovitusyrityksistä ja koteihin sisääntuloista on kieltäydyttävä jyrkästi, korostaa poliisi.

Kaupustelija voi tulla vastaan esimerkiksi kävelykadulla ja tarjota rihkamakorua kaulaasi. Kuvassa Jyväskylän kävelykatu MM-rallin aikaan 2012. Kuva: Yle

Keski-Suomessa ulkomaalaistaustaiset kaupustelijat käyttävät aiempaa aggressiivisempia lähestymistapoja. Poliisi varoittaa niin taulu- kuin korukauppiaistakin eri puolilla maakuntaa. Tavaroita kaupataan muun muassa kävelykaduilla, markettien pihoilla ja asuntojen ovilla.

Jämsässä on alkuviikolla kaupattu jopa aggregaatteja pilkkahintaan. Kaupustelijat tulevat myös sisälle ihmisten koteihin, eivätkä suostu poistumaan. Viimeksi poliisi varoitti korukauppiaista, jotka sovittavat kadulla ihmisille rihkamakoruja ja varastavat salamannopeasti aidon korun. Poliisille on tullut myös ilmoituksia asuntomurroista.

Korun sovituksesta on kieltäydyttävä

Poliisi korostaa, että korun sovitukseen ei pidä suostua, vaan siitä on päättäväisesti kieltäydyttävä.

- Jos kaupittelu on päällekäypää tai ihmisiä pysäytellään, tulee tehdä ilmoitus hätäkeskuksen numeroon 112:een. Jos joutuu anastusrikoksen kohteeksi, pitää tietenkin tehdä rikosilmoitus aina, painottaa ylikomisario Tuomo Viitaniemi Keski-Suomen poliisista. 

Liikkuvien kaupustelijoiden kiinnisaaminen ei ole helppoa.

- Usein kaupustelijat aavistavat ihmisten ottavan yhteyttä poliisiin ja he vaihtavat paikkakuntaa. Missään nimessä tutkinnallisesti ei ole helppo homma selvittää kaupustelijoiden tekemiä rikoksia, sanoo ylikomisario Viitaniemi.