Pako takakontissa muuttui saduksi pakolaisuudesta

Ruotsalaiselokuva Bekas antaa 1990-luvun Irakille hymyilevät kasvot. Kahden pojan pakomatkasta kertovassa elokuvassa on mukana myös suomalaisia tekijöitä. Elokuva perustuu löyhästi ohjaaja Karzan Kaderin omiin muistoihin lapsuuden pakomatkasta.

kulttuuri
Kuva elokuvasta Bekas.
Kuva elokuvasta Bekas.SF Film

Kaksi orpopoikaa Zana ja Dana ratsastavat aasilla halki Saddam Husseinin hallitseman Irakin. Heidän päämääränään on Amerikka, jossa he haluavat tavata Teräsmiehen. Jos joku, niin Teräsmies, voi kukistaa Saddam Husseinin.

Tällainen lähtökohta on kurditaustaisen ruotsalaisohjaajan Karzan Kaderin elokuvalla Bekas. Nimi tarkoittaa suomeksi orpoa. Synkästä aiheestaan huolimatta elokuva on kevyt kuin satu.

Keveys ja hyväntuulisuus olivat myös elokuvan ohjaajan tavoite.

- Olisin voinut tehdä todella synkän elokuvan, mutta sellainen tarina ei tavoita niin paljon ihmisiä. Siksi mietin, miten koin maailman Zanan ikäisenä. Tiesin, että on olemassa kauheuksia, mutta väritin sen kaiken mielikuvituksella, Kader sanoo.

Auton takakontista elokuvaohjaajaksi

Bekasin tarina on tuttu monelle. Pelkästään Irakista lähteneitä pakolaisia on YK:n arvion mukaan maailmalla yli kaksi miljoonaa. Iso osa heistä on lähtenyt maasta Yhdysvaltain hyökättyä Irakiin kymmenen vuotta sitten.

Pohjois-Irakin Kurdistanista 1990-luvun alussa paennut ohjaaja Kader käytti elokuvanteossa omia kokemuksiaan lapsuutensa pakomatkasta Irakista Ruotsiin.

- Elokuvassa on rajalla tapahtuva kohtaus, jossa pojat piileskelevät auton takakontissa. Samat kauheudet tapahtuivat myös minulle. Olimme koko ajan vaarassa jäädä kiinni, Kader sanoo.

Kauheuksien ohella ohjaajalla on Pohjois-Irakista myös lämpimiä muistoja. Elokuvassa ne näkyvät lämpimänä nostalgiana, joka peittää alleen koko vakavan aiheen.

- Yksi tärkeä asia oli Coca-Cola. Se oli todella kallista eikä sitä saanut ihan mistä tahansa. Lapsena kuvittelin aina, miltä Coca-Cola maistuisi. Löysin tyhjän pullon ja väitin kaikille, että olin juonut sitä.

Myös elokuvassa niin Amerikalla kuin Coca-Colallakin on iso rooli.

- Monet ovat luulleet, että Coca-Cola sponsoroi Bekasia, mutta se ei ole totta. Halusin näyttää elokuvassa kuinka paljon se minulle lapsena merkitsi.

Kurdislummin miljonäärit

Bekasin näyttelijät ovat kaikki amatöörejä. Ilmeikkäät pikkupojat Zarmand Taha ja Sarwar Fazil olivat kuitenkin näytelleet yhdessä jo lyhytelokuvassa, johon Bekas perustuu.

Myös Bekas-niminen lyhytelokuva toi Karzan Kaderille vuonna 2010 elokuvaopistojen opiskelija-Oscarin.

- Olen ollut onnekas. Bekas on avannut minulle ovia, Kader sanoo.

Bekas muistuttaa kuviltaan ja tunnelmaltaan toista orpopojista kertovaa elokuvaa. Slummien miljonäärin (2008) Oscar-juhlien jälkimainingeissa kävi ilmi, ettei elokuva ollut juurikaan rikastuttanut sen slummeissa asuvia tähtiä.

Onkin pakko kysyä, mitä Zarmandille ja Sarwarille tänä päivänä kuuluu.

- Pojat jatkavat koulua ja he ovat mukana erilaisissa kurdien lastenohjelmissa. Kaikki haluavat olla heidän kavereitaan facebookissa ja he saavat sähköpostia ympäri maailmaa. He ovat saaneet hienosti huomiota ja elokuvan saamien palkintojen myötä mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Mitä tahansa voi tapahtua myös Karzan Kaderille, jonka uralle Bekas-elokuvat ovat olleet onnenpotku. Ohjaaja on saanut työtarjouksia muun muassa lapsuutensa haaveiden maasta Yhdysvalloista.

- Siellä ohjaaminen olisi hienoa. Ajattelen aivan kuten ihmiset Hollywoodissa, ohjaaja hymyilee.