1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

"Kyllä lännenmiehellä pitää biisoneita olla"

Akaassa asustaa kuusipäinen, useampituhatkiloinen lauma, jonka aitaukseen ei ole menemistä ilman traktorin tarjoamaa suojaa. Biisoniperhe on sopeutunut Pirkanmaalle hyvin: kesällä paistatellaan ja talvella juosta jytyytetään lämpimikseen.

ilmiöt
Jari Viitanen antaa Kaarle-biisonille kauraa
Jari Viitasen tarjoilemat kaurat kelpaavat biisonilauman Kaarle-kuninkaalle.Anna Sirén / Yle

Pirkanmaalta löytyy useita kotieläinpihoja, ja lähes joka kunnassa pääsee rapsuttelemaan lehmiä, lampaita ja possuja. Joukkoon mahtuu erikoisempiakin eläimiä, sillä Akaan Viialassa majaansa pitää neljättä vuotta lauma, jollaiseen ei uskoisi Suomessa törmäävänsä: Jari Viitasen tilalla elelee kuusi amerikanbiisonia.

- Minulla on noita Lännen-merkkisiä kaivinkoneita. Kun menen töihin, taloissa sanotaan, että sieltä se lännenmies tulee. Ajattelin sitten, että kyllä lännenmiehellä pitää biisoneita olla, Jari Viitanen perustelee biisoneiden hankintaa.

Aitaukseen vain traktorilla

Biisonit viettävät kesäpäiviään rauhallisesti röhisten ja heiniä mutustellen. Jopa 700-1 000 -kiloisiksi kasvavien eläinten aitaukseen ei silti edes isännällä ole asiaa ilman asianmukaisia suojavarusteita.

- Biisoneiden aitaukseen voi mennä ainoastaan traktorilla tai kaivurilla. Eipä aitojen sisäpuolella juuri tule käytyä muuten kuin viemässä suolakiveä tai siivoamassa.

Kun vaimo potkottaa mönkijällä, koko lauma juoksee perässä

Jari Viitanen

Hämeenkoskelta Akaaseen saapuneet amerikanelävät ovat seurallista sakkia ja tuntevat isäntäväkensä hyvin. Kun Jari Viitanen kippaa suojateilleen niiden herkkua kauraa, on koko lauma aidan vieressä alta aikayksikön.

- Emännänkin nämä tuntevat hyvin. Kun vaimo potkottaa mönkijällä, koko lauma juoksee perässä, isäntä kertoo.

Juoksuun biisonit pinkaisevat muutenkin mieluusti. Etenkin viileinä syys- ja talvipäivinä näky on kuin elokuvasta.

- Koko lauma juoksee aitausta ympäri monta kierrosta kieli pihalla. Kyllä siitä melkoinen kumina kuuluu, kun nämä pököttävät laukkaansa. Netistä olen lukenut, että biisoni juoksee nopeammin kuin hevonen.

Isä uhkaa vasikkaa

Biisoneiden laumadynamiikka on selkeä. Porukan ehdoton kuningas on 6-vuotias Kaarle-sonni. Vanhemmat lehmät johtavat nuorempia.

Tänä kesänä laumassa on todistettu kahta iloista perhetapahtumaa: Siiri-vasikka syntyi juhannuksen jälkeen, ja heinäkuun puolivälissä laitumelle putkahti toistaiseksi nimetön vasikka.

Jari Viitasen mukaan biisoneiden synnytys on jännittävä paikka myös isäntäväelle.

Kun Siiri syntyi, turvasin synnytystä kaivinkoneella.

Jari Viitanen

- En ole ehtinyt rakentaa erotteluaitausta, ja siksi synnytystä pitää vahtia. Sonni ei hyväksy märkää vasikkaa, vaan lehmän pitää saada tulokas kuivaksi ja kävelemään. Kun Siiri syntyi, turvasin synnytystä kaivinkoneella. Uusimman vasikan tullessa huijasin Kaarlen aitauksen toiseen päähän ruoholla ja kauralla, ja synnytys onnistui salaa.

Biisoneiden parisuhde-elämä kukoistaa, ja Viitaset odottavat laitumelle uusia vasikoita joka vuosi. Työtä riittää myös tilan lukuisten muiden asukkien parissa, sillä aitauksissa, häkeissä ja lammessa elää muun muassa strutseja, poroja, lehmiä, kilejä, pässi, sika, kukkoja, kanoja, riikinkukkoja, ankkoja ja joutsenia.

- Minulla on hyvä vaimo, hän hoitaa asiat kun itse olen pellolla, isäntämies kehuu.

Lue seuraavaksi